Paina "Enter" hypätäksesi sisällön yli

Altavastaajien lempeä vallankumous

Julkaistu Hämeen Sanomissa 5.4.2016.

Meryl Streep (Riikka Papunen, vas.) on James Liptonin (Marika Heiskanen) haastateltavana oscarin arvoisesta vammaisroolistaan? Mutta voisiko vammainen esittää Meryl Streepiä? Kuva: Harri Hinkka.

Teatteri Siperia: Toinen katse. Ohjaus ja dramatisointi Aino Kivi. Visuaalinen suunnittelu Anna Rouhu. Näyttämöllä Marika Heiskanen, Riikka Papunen, Tiina Launiainen, Tuomas Jordan, Sari Korpi, Kimmo Koski ja Janica Talvivaara. Muusikko Anna-Kaisa Vuorinen. Ensi-ilta 1.4.2016.


Tamperelainen ammattiryhmä Teatteri Siperia on ehtinyt jo kymmenen vuoden ikään. Esityksissään se on tarkkaillut elämän ja yhteiskunnan ilmiöitä yksilöllis-inhimillisestä näkökulmastaan, omaan viistoon huumoriinsa nojaten.

Siperiaa on pidetty nuorten aikuisten sukupolviteatterina, mutta tällä kertaa teatteri on avannut linssinsä makrotasolle ja tarttunut aiheista suurimpaan, ihmiskuvaan. Esitys on toteutettu yhteistyössä vammaisten toimintakeskus Wärjäämön kanssa.

Kuka meistä on normaali? Jo esiintyjäryhmän koostumus tekee näkyväksi sen mielivaltaisuuden, jolla meitä luokitellaan yksiksi ja toisiksi, vammaisiksi ja vammattomiksi. Esitys kysyykin ensimmäisestä minuutista alkaen, kuka ”meihin” kuuluu ja miksi, katsommeko ohi, ja millä oikeudella. 

Osittain samaa keskustelua käytiin julkisuudessa jo vuosi sitten, kun Pertti Kurikan Nimipäivät edusti Suomea euroviisuissa. Kenen ääni on validi? Kuka saa tehdä taidetta? Onko se ”oikeaa taidetta”?

Esityksellä, jolla on näin näkyvä agenda, on toki aina riskinsä. Asioiden paino saa helposti yliotteen ja katsojan suora puhuttelu voi olla puuduttavaa. Toinen katse onkin sisältönsä puolesta haastava esitys, mutta toteutustapa on kaikkea muuta kuin rankka. 

Kabareemainen muoto on ohjaaja-dramaturgi Aino Kiveltä onnistunut valinta. Se pitää esityksen kehyksen kasassa ja tarjoilee sisällön kepeässä, vuoroin runollisessa, vuoroin komediallisessa muodossa.

Dokumentaarisuus kietoutuu fiktiivisiin ajatusleikkeihin. Kun kuningas Wilhelm Wammainen tuomitsee kaikki kuoppaan, ollaan groteskin huumorin ytimessä. Jos peruskatsojan ihmiskuva perustuu etuoikeutettuun, vammattomaan kokemukseen elämästä ja arjesta, tämä esitys halaa sen kuoliaaksi lempeästi. 

Toteutuksessa ei sorruta saarnaavuuteen tai sentimentaaliseen säälipisteiden keräilyyn. Se haluaa, että katsot tasavertaisesti, etkä ohita. Muuta se ei yritäkään. Esityksessä on selkeyden ja kepeyden lisäksi sylin täydeltä salaviisaita tasoja ja viittauksia.

Toisaalta esitys ei pelkää olla räävitön tai ristiriitainen. Vammaisellakin on oikeus olla hankala ja kiroileva, pahantuulinen pulliainen, niinkuin ihan jokainen meistä joskus valitettavasti on. 

Kaikki esiintyjät ovat koko ajan näkyvissä. Näyttämöratkaisu ja äänimaailma tukevat esitystä niin muodossa kuin sisällössäkin. Esityksen todellinen voima kuitenkin sen avoimuudessa, vilpittömyydessä ja rohkeudessa, ja se voima on hurja.

Tässä on sinulle ihminen, kuuntele, katso. Lopussa tanssit.

Ole ensimmäinen joka kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *