Arvio ilmestynyt Hämeen Sanomissa 19.9.2023.
Tampereen Teatteri: Piaf. Käsikirjoitus Pam Gems, ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen. Musiikin sovitus Anna Laakso. Koreografia Chris Whittaker. Lavastus Juho Lindström, puvut Tuomas Lampinen, valot Raimo Salmi, äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin, meikit ja kampaukset Riina Vänttinen. Näyttämöllä Annuska Hannula, Elisa Piispanen, Ville Majamaa, Ville Mikkonen, Arttu Soilumo, Pia Piltz, Arttu Ratinen, Pyry Smolander ja Patrik Riipinen. Ensi-ilta TT:n päänäyttämöllä 13.9.2023.
Suomalaisten teatterikatsojien muistoissa elää paljon kuvia eri aikoina tehdyistä Édith Piaf -aiheisista esityksistä. Legendaarisen pariisilaislaulajattaren roolista tamperelaiset muistavat Eija Ahvon, turkulaiset taas Kristiina Elstelän. Elokuvassa Piafia esitti Oscar-palkinnon arvoisesti Marion Cotillard.
Miten uudet yrittäjät onnistuvat Tampereen Teatterin versiossa? Esityksen on ohjannut Hilkka-Liisa Iivanainen ja se perustuu paljon esitettyyn brittiläisen Pam Gemsin tekstiin.
Gemsin teksti ei ole virheetön, ja se ottaa sekä henkilöhistoriallisia että taiteellisia vapauksia, mutta se on teatterillisesti toimiva ja etsii legendan takaa jonkinlaista emotionaalista totuutta.
Édith Piaf oli kiistämättömän lahjakas ja musiikkinsa suhteen tinkimätön taitelija, jonka elämä oli kuitenkin lapsesta lähtien traumaattisten tapahtumien sävyttämää.
Piaf taisteli koko lyhyen aikuisen elämänsä oman epävakautensa ja erilaisten riippuvuuksien kanssa. Hänellä ei ollut aina onnea myöskään yhteistyökumppaniensa kanssa.
Piafin tarina on kuitenkin myös monella tapaa voimaannuttava. Hän otti vapauksia, joita ei kaikille varsinkaan naispuolisille viime vuosisadalla suotu. Hän on yhä rohkean, iloille pyhitetyn elämän symboli.
Annuska Hannula on Pariisin varpusen roolissa yksinkertaisesti loistava. Hannula uskaltaa olla tarpeeksi ärsyttävä, likainen, pahasuinen ja ruma tavoittaakseen tarinan vaatimat sävyt.
Hän heittäytyy, oikuttelee, rakastaa, tanssii ja varsinkin laulaa niin antaumuksellisella hurjuudella, että vastaavaa on muistista vaikea tavoittaa. Piafin rooli on Hannulalle se, josta hänet muistetaan pitkään, ja johon Piafin roolin tekijöitä tulevaisuudessa verrataan.
Muitakaan esiintyjiä ei voi moittia. Kaikilla on useita rooleja ja mittavahko urakka taitettavanaan. Parhaiten jäänee mieleen Pia Piltzin karismaattinen hahmottelu Marlene Dietrichistä.
Tampereen Teatterin ahtaahko päänäyttämö on saatu jälleen toimimaan hienosti. Juho Lindströmin suunnittelema lavastus on tyylikäs, nokkela ja ottaa aineksensa viisaasti Piafin lauluista.
Jättimäiseksi karuselliksi hahmottuva näyttämö tavoittaa 1900-luvun alkupuolen Pariisin rähjäisyyden uskottavasti. Puvut, hiukset ja maskit täydentävät tyylin.
Koko ajan näkyvissä oleva Anna Laakson johtama bändi säestää hienosti paitsi lauluja, myös toimii ilmeikkäänä peilinä esityksen juonen tapahtumille. Laakso on pääosin myös sovittanut esityksen musiikin, joka soi yhtä aikaa tuoreesti ja perinnetietoisesti.
Chris Whittakerin koreografiat ovat tyylikkäitä ja tuovat näyttämölle toimivia yksityiskohtia, kuin Pariisin art deco -ornamentit toistuisivat näyttämöensemblen kehoissa.
Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen on saanut teatterikarusellinsa toimimaan niin saumattomasti, että se herättää katsojassa iloa ja ihailua. Katsomosta poistuu tragedian nähnyt, mutta uusi ihminen. Tässä Piafissa on elämää.
Ole ensimmäinen joka kommentoi