Press "Enter" to skip to content

Haihtuu kuin savu

Tiesitkö, että Väinö Linna syntyi karvalakki päässä ja tupakoiden?

Tämä on kolmas monesta Kansalliskirjailijaa esityksenä tarkemmin analysoivista kirjoituksista. SISÄLTÖVAROITUS: Saattaa sisältää paljastuksia esityksen sisällöstä ja juonesta!


Tässä tekstissä tutkailen pääasiassa esityksen visuaalista puolta eli skenografiaa, joka Kansalliskirjailjassa paitsi toteuttaa ja toisintaa esityksen valittua tyylilajia, myös toimii esityksen pääasiallisena dramaturgisena kanavana.

Yritän myös muotoilla vastausta kysymykseen, mitä esitys kertoo teatterista ja tarinoiden kertomisesta.

Kansalliskirjailijan skenografia on suhteellisen yksinkertainen, mutta runsaudessaan kuitenkin yllättävän määräävä osa-alue esityksessä.

Puvut ja suurin osa lavastuksesta noudattelevat samaa tyylillistä linjaa kuin koko esityksen tyylilajikin, karnevalismia, leikkiä, tarinoiden kertomista ja kokeilua.

Näyttämöhahmoilla on alusta loppuun päällään ns. siviilivaatteet, tavalliset arkivaatteet, joiden ehdoilla varioidaan pienillä yksityiskohdilla. Takkeja, hattuja, huiveja ja muita päällelaitettavia käytetään yhtäläisesti peruukkien, irtokarvan ja tarpeiston kanssa.

Lavastuksesta ja puvuista vastuussa oleva Mikko Saastamoinen teki varmaa työtä, mutta ripotteli sinne tänne pieniä silmäniskuja katsojalle löydettäväksi. Esimerkiksi nuoren Veikko Sinisalon puvustus ja parta voisivat viitata Sinisalon legendaariseen rooliin Viulunsoittaja katolla -musikaalin Tevjenä (tai sitten ei – musikaali kun tapahtui vasta paljon myöhemmin kuin se aika, jota nämä kohtaukset kuvaavat).

Lavastuksen määräävin elementti ovat kolme isoa kangasta, joihin heijastetaan aistimaailmaa, aikaa ja tarinaa eteenpäin vieviä videoita ja kuvia.

Videoskriinit toimivat kertovina ja rytmittävinä elementteinä samaan tapaan kuin valotkin. Saku Väänänen teki muutoksia aivan ensi-illan kynnykselle. Videoilla siirrytään tunnelmasta toiseen ketterästi, jolloin ne kertovat ja kuvittavat. Esimerkiksi, Messias-romaanin kirjoittamisen paikkeilla, kun Linnan mielenterveys horjuu, videoista katoavat värit. Tuntematonta sotilasta kirjoittaessa ne palaavat.

Väinö Linnan eri aikojen kodit kuvataan maantieteellisinä paikkoina, sijainnit kerrotaan kuten Karo Hämäläisen romaanissakin.

Tuomas Vartolan suunnittelema valoilmaisu rakentaa, ohjaa ja rytmittää esitystä. Valotilanteita on paljon ja vaihtojen rytmi joutuisa. Kohtausten välit on ohjattu yhtä tarkkaan kuin kohtauksetkin. On tärkeää, että kohtaus alkaa täsmällisesti, ja yhtä lailla kohtauksen loppuminen on kerronnallisesti tärkeää. Vaihdoilla säädellään rytmiä, tasoja ja sitä kautta koko esityksen kokonaisilmaisua.

Jos mahdollista, ei kohtausten ja biittien väliin tule ajallista saumaa, vaan ne tehdään äänellä tai valolla leikkaamalla.

”Harkkavalo” on tilanne, johon valoissa aina palataan. Näyttelijät palaavat aika ajoin pohtimaan. mitä tehtäisiin seuraavaksi. Silloin valo on runsasta eikä kovin rajattua, kuin loisteputkien palaessa. Kertovissa kohtauksissa, valo on luonnollisen kaltaista: sinertävää ja valkoista päiväkohtauksissa, keltaisempaa keinovaloa ja iltaa kuvaavissa kohtauksissa.

Vaikkei visuaalinen elementti olekaan, myös esityksen äänisuunnittelu seuraa esityksen tyylilajia. Jan-Mikael Träskelinin suunnittelema äänimaailma toteuttaa esityksen karnevalistista sketsiestetiikkaa varsin avoimesti.

Miten skenografiset ratkaisut voivat kanavoida ja tukea esityksen kokonaisdramaturgiaa, toisin sanoen olla osana sitä, miten tulkitsen esitystä niin kuin näissä teksteissäni teen? Koitan avata ajatusta muutamalla esimerkillä, joista ainakin ensimmäinen on ilmeinen ja helposti aukeava.

Karvalakki

Väinö Linnaa esittää esityksessä neljä eri näyttelijää. Linnaa merkataan aina mustalla karvalakilla, joka liikkuu päästä toiseen melkein satunnaisen oloisesti. Ratkaisu alleviivaa esityksen repliikkimateriaalissakin vilahtavaa ajatusta, jonka mukaan historiallisesta henkilöstä ei voi sanoa mitään täydellisen varmaa tai absoluuttista. Kirjailija Väinö Linnasta nähdään erilaisia versioita, kokeiluja, luonnoksia, ehdotuksia.

Lakki on päässä jo, kun Väinö syntyy. Se pysyy päässä nuoruuden, sota-ajan, kriisit ja kirjallisen läpimurron vuodetkin. Itse asiassa lakki on Linnan päässä vielä kuolemankin jälkeen.

Savu

Esitykseen rakennetaan alusta lähtien luontevaa, ajankohtaa kuvittavaa savuatmosfääriä. Pienellä käsikäyttöisellä savukoneella puhalletaan tilanteisiin savua, joka toimii tupakansavuna ja höyrynä.

Muistan itsekin elämästäni ajan, jolloin kaikkialla sai ja oli luontevaa tupakoida sisätiloissa: busseissa, lentokoneissa, junissa, ravintoloissa, henkilöautossa, ihmisten kodeissa. Muistikuvissani kaikki aikuiset tupakoivat.

Tässä esityksessä savulla on suuri rooli sekä ajankuvana että symbolina. Savukoneella leikitään, sillä osoitetaan huomiota ja ohjataan katsetta.

Näyttelijä tekee savun, savu merkkaa tupakointia ja rakentaa atmosfääriä. Savu on läsnäoloa, savu on kertomus siitä, mitä äsken oli. Katoavuudessaan savu kuvaa teatteria itseään. Teatterin kertomus keinuu valoissa hetken ja haihtuu sitten. Savu on kuin kertomuksen fyysinen ilmentymä, kuin teatterin ja historian laskoksiin hajoava subjekti, kuin kokonainen elämä… Niin, savusta saa paljon irti.

Kameran käyttö ja kuva kuvassa

Esityksessä käytetään skriinille heijastuvia kameran kuvia, ensin Linnan ollessa työssä tehtaassa, sitten Mustan rakkauden (Linnan toinen julkaistu romaani) sisällön kuvaamisessa, aina näyttämön alla Linnan kirjoittaessa omassa kammiossaan ja lopussa Linnan haamun näyttäytyessä.

Kuva kuvassa -rakenne alleviivaa esityksen itsereflektiivistä, performatiivista puolta korostavaa otetta ja metaelementin läsnäoloa. Ristikkäiset kuvat rakentuvat niin, että niillä tuetaan historiatarinan tilkkutäkkimäistä rakennetta.

Teatteri ja tarinoiden kertominen ovat leikkiä, jonka materiaalinen olemus useimmiten katoaa. Tarinoiden sisältö ja koko määrittyvät sen mukaan, mitä tarinoiden sisällä on. Joskus myös tarinoiden kertojat ovat tarinan arvoisia. Niin kuin nyt Väinö Linna, jota myös viimeiseksi kansalliskirjailijaksi kutsutaan.

Teatteri haihtuu kuin savu, ellei sitä dokumentoida.

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.