Julkaistu Hämeen Sanomissa 14.9.2022
Tampereen Työväen Teatteri: Momentum 1900. Käsikirjoitus Heikki Salo ja Sirkku Peltola. Sävellys Eeva Kontu. Ohjaus Sirkku Peltola. Kapellimestari Tony Sikström. Koreografia Petri Kauppinen, lavastus Hannu Lindholm. Puvut, kampaukset ja maskit Marjaana Mutanen. Valot ja videot Eero Auvinen. Äänisuunnittelu Kalle Nytorp. Näyttämöllä Saska Pulkkinen, Emilia Keskivinkka, Jussi-Peka Parviainen, Martti Suosalo, Janne Kallioniemi, Pihla Pohjolainen, Pauliina Saarinen, Hiski Vihertörmä, Juha-Matti Koskela, Petra Karjalainen, Aimo Räsänen ja paljon muita. Kantaesitys TTT:n suurella näyttämöllä 7.9.2022.
Tampereen Työväen Teatterin 120-vuotista historiaa juhlistetaan kotimaisella kantaesitysmusikaalilla Momentum 1900, jonka ovat kirjoittaneet Sirkku Peltola ja Heikki Salo, ja säveltänyt Eeva Kontu. Ohjauksesta vastaa Peltola.
Suomalaisin voimin tehty kantaesitysmusikaali on erityinen ja harvinainen tapaus. Työväen teatterin työryhmä onkin virittänyt odotukset huippuunsa. Aineksina ovat kansallinen aihe, itsenäisyyspyrkimykset Venäjän keisarin sortovallan alta. Mukana ovat suomalaisen taiteen ns. kultakausi, naisen aseman murtuminen, suuret aatteet ja rakkaus, kuinkas muuten, ollaanhan sentään Pariisissa, rakkauden pääkaupungissa.
Etukäteen on vaikea kuvitella, mitä TTT:n tuotannon resursseista puuttuisi. Valtava näyttämö täyttyy tanssista ja laulusta. Työryhmä on täynnä taitoa.
Tarina iskee silmää tuomalla yleisön eteen sadan vuoden takaisia superjulkkiksia Albert Edelfeltistä Akseli Gallen-Kallelaan ja Ellen Thesleffiin. Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin roolissa vierailee maamme näyttelijöiden ykkösnimi Martti Suosalo. Lavastuksen ja videoprojisointien avulla näyttämölle rakentuu Pariisin maailmannäyttely, jossa suomalaiset rakentavat omaa paviljonkiaan.
Tarinassa on sanoma, jossa on yhteys nykyaikaan. Kun uhka on ulkoinen, tulisi yhteisön etsiä sisältään enemmän yhdistävää kuin erottavaa.
Olosuhteet ovat otolliset, mutta unelma jää valitettavasti toteutumatta. Momentum 1900 hajoilee aivan liian moninaisten ainesten ja puitteiden alle.
Esityksessä on niin paljon elementtejä, ettei mikään oikein mahdu huomion piiriin. Monet esityksen hahmoista ja tilanteista jäävät täysin perustelemattomiksi ja siten katsojalle yhdentekeviksi.
Tarinan taitelijahahmot eivät yllätä millään tavalla ja ne jäävät pintapuolisiksi, jopa kliseisiksi.
Ensemblen funktioksi tuntuu jäävän usein ainoastaan suuren äänen ja suuruuden vaikutelman luominen. Kuin katsoisi liikaa yrittävää nuorisomusikaalia: Porukka seisoo polvet lukossa ja nyrkki pystyssä rampin reunalla, ja huutaa, niin kuin esitykseen siten syntyisi henki, elävä sisältö ja konteksti.
Esityksen esteettiseksi linjaksi tuntuu valikoituneen etäännyttäminen. Peltolan ja Salon tekstissä, varsinkin dialogissa liikaa painolastia ja kirjallista kikkailua. Sana tulee lihaksi liian harvoin.
Eeva Konnun musiikki seilaa räpistä iskelmään ja on periaatteessa laadukkaan kuuloista popmusiikkia. Se ei kuitenkaan luo tarinaan mitään draamallista kontekstia. Näytelmän kuvaamasta maailmasta se on melkeinpä täysin erillään. Lisäksi lauluissa etenevät juonen elementit jäävät piiloon, koska laulujen sanoista ei saa selvää.
Parasta esityksessä ovat romanttisen pääparin suoritukset. Emilia Keskivinkan ja Saska Pulkkisen tekemisessä on herkkyyttä ja raikkautta. Isoveli Kustaan hahmon kipupisteet tulevat näkyviksi Jussi-Pekka Parviaisen käsittelyssä.
Aksu Piippo
[…] TEATTERIKRIITIKKO.FI […]