Julkaistu Hämeen Sanomissa 29.3.2023.
Teatteri Telakka: DOOMBAG (saatan tarvita tätä vielä). Esitysidea ja käsikirjoitus: Anna Kankila, Ronja Louhivuori ja Ville Väisänen. Näyttämöllä Anna Kankila ja Ronja Louhivuori. Musiikki Ville Väisänen. Valot Perttu Sinervo. Ensi-ilta 25.3.2023.
Muutamaan ruotsalaisen huonekaluketjun siniseen kassiin mahtuu niin paljon tavaraa, että niillä voisi vaivattomasti haudata maallisen tomumajansa, tai vaihtoehtoisesti täyttää yhden pienen teatterin näyttämön. Tämä on keskeisin pintahavainto tamperelaisen Teatteri Telakan uusimmasta ensi-illasta Doombag (saatan tarvita tätä vielä).
Telakan esitys tutkii suhdettamme tavaraan ja varsinkin sen paljouteen. Esityksen on toteuttanut työryhmä, johon kuuluvat näyttelijä Anna Kankila, pääasiassa dramaturgina työskentelevä Ronja Louhivuori sekä muusikko Ville Väisänen, joka toteuttaa esityksen äänimaailmaa livenä. Kaikki kolme ovat koko esityksen ajan näyttämöllä.
1900-luku merkitsi sosiaalista nousua suurille kansanjoukoille lähes kaikkialla maailmassa. Samalla tuotantotapojen tehostuminen ja elinkeinorakenteiden muutos tarkoitti sitä, että rahaa jäi yli, ja ihmiset pystyivät hankkimaan erilaisia elämäänsä rikastuttavia tavaroita, jopa sellaisia, joita he eivät välttämättä tarvitse.
Suomessa siirtymä todellisen nuukuuden ajoista nykyiseen on ollut verrattain lyhyt. Siksi monilla on yhä muisto ajoista, kun tavaraa oli vähän, ja ellei itse omista paljon tavaraa, on lähipiirissä varmasti joku, jolla on. Esimerkiksi suurten ikäluokkien ullakoita lienee paljon inventoimatta.
On paljon niitä, joiden mielestä liika tavara on vain organisoimisen heikkoutta. Samaan aikaan he tarvitsevat kansainvälisen lifestylegurun sanomaan, että jostakin voisi luopua.
Doombagin kaoottisen tavaravuoren näkeminen saattaa viedä ajatukset patologiseen hamstraamiseen, mielen tilaan, joka tuo kokijalleen paljon kärsimystä pyrkimyksessään kontrolliin. Telakan esitys hakee kuitenkin yleispätevämpää kuvaa, tilannetta, jossa tavaraa vain ohimennen tulee kertyneeksi.
Telakan esitys synnyttää persoonallisen ja helposti lähestyttävän, jopa lämpimän tunnelman. Pääasiallisesti äänessä olevat Kankila ja Louhivuori käyvät esityksessä läpi omaa suhdettaan näyttämön tavaroihin. Katsoja pääsee halutessaan myös osallistumaan esitykseen. Esityksessä käydään läpi raivokas muutto kaiken tavaran kanssa.
Pohdinta tarttuu katsojaan ja seuraa tätä kotiinkin. On oikeastaan hämmästyttävää, että miten paljon loppuunkuluneilla ja rikkinäisillä tavaroilla on yhä merkitystä.
Esitys rakentaa yhteyttä tavarapaljouden ja aikaisemmin koetun köyhyyden välille. Liika tavara voi synnyttää samanlaista häpeää ja stigmaa kuin köyhyyskin. Ajatus synnyttää mielenkiintoisia mielleyhtymiä, mutta kaipaisi täsmällisempää johdattelua.
Esitykseen saisi paljonkin lisää särmää viemällä köyhyyden ja häpeän teemoja pidemmälle. Se on aiheeltaan kuitenkin painokas sekä toteutukseltaan mainio ja napakka.
Telakan esityksen lyhyttä esityskautta sopii ihmetellä. Teatterin pääohjelmistoon kuuluvaa esitystä esitetään vain reilut kaksi viikkoa.
Ole ensimmäinen joka kommentoi