Ilmestynyt Savon Sanomissa kesäkuussa 2002.
Pyynikin kesäteatteri: Vain muutaman huijarin tähden. Käsikirjoitus Heikki Luoma. Ohjaus Jukka Mäkinen. Rooleissa Rooleissa Matti Nurminen, Miia Nuutila, Tom Lindholm, Jukka Pitkänen, Anne Niilola, Jarkko Tiainen, Ville Virkkunen, Arto Murtonen, Arja Nurminen, Kirsi Nurminen, Jari Leppänen, Risto Salmi ja Laila Räikkä.
Viime kesän tapaan Pyynikin kesäteatterissa on päätetty luottaa komedian voimaan. Perjantaina ensi-iltaan valmistunut Vain muutaman huijarin tähden omaa kiinnostavat lähtökohdat. Esitys perustuu muutama vuosi sitten TV2:ssa esitettyyn, Heikki Luoman käsikirjoittamaan kuusiosaiseen sarjaan, josta ohjaaja Jukka Mäkinen on muokannut teatteriesityksen.
Kuinka henkilöitä pursuava ja television keinoihin luottava käsikirjoitus muuttuu teatteriksi Pyynikin hehtaarinäyttämöllä? Suuri osa näyttelijöistä oli mukana jo tv-versiossa, joten kasvot ja tarina ovat ennestään tuttuja useille katsojille.
Taidolla tehtyä komediaa
Televisiotausta näkyy esityksen näyttämöllepanossa. Kohtaukset ovat lyhyitä ja tapahtumat siirtyilevät jouhevasti paikasta toiseen, lounasbaarista pappilaan, kunnantalolta kanatarhalle. Lavastus käsittää kokonaisen kylän.
Pyynikin esitys ei naamioi kepeyttään. Esitystä myydään maalaiskomediana, ja sellainen se onkin. Mikä tärkeintä, esitys on taiten tehty, ja hauska. Kolmetuntisesta kestostaan huolimatta se ei puuduta, vaan kulkee rennosti eteenpäin. Kohtauksista toiseen leikataan liikuttamalla Pyynikin kuuluisaa pyörivää katsomoa. Vauhtia luovat ajoneuvot, joilla säntäillään näyttävästi ristiin ja edestakaisin pitkin kuvitteellista Kuusniemen kylää.
Näyttävimpiä — ja hauskimpia — yksityiskohtia on Tom Lindholmin esittämän kanttori Piiparisen lähes akrobaattinen toilailu polkumoponsa selässä ja ympärillä.
Sympaattiset hahmot
Tarina on kehitelty huolella, vaikkei se mitään uutta tai erityisen kekseliästä tarjoakaan. Pienen paikkakunnan kunnallispoliittiset juonittelut, pääparin torailusta romantiikkaan polveilevat rakkaustarinat, huumorin repiminen viinan juomisesta — kaikkihan tämä on nähty.
Esitys onnistuu silti välttämään lajityypin ilmeisimpiä kliseitä, sillä useimmat henkilöhahmot kurottavat pelkän tyypittelyn ylitse kohti todellisuutta ja onnistuvat olemaan aidosti kiinnostavia. Vääryyttä kokevat hahmot herättävät puolelleen aitoa myötäelämistä. Esityksen vahvuudet ovatkin henkilöhahmoissa.
Jarkko Tiaisen esittämä nuori kirkkoherra on sympaattinen kuvaus modernista pehmomiehestä. Kohtaukset, joissa pastorin viattomuutta koetellaan niin heinäladossa kuin kunnallispamppujen pyörityksessäkin, ovat esityksen draamallisia helmiä. Pastoria yritetään naittaa useammallekin naiselle. Kisan kuittaa Miia Nuutilan esittämä kulttuurisihteeri.
Siellä täällä välähtää arjen tragiikka, erityisesti Arja Nurmisen roolissa pappilan yksinäisenä vanhanapiikana. Naisparka ei pysty irrottautumaan vuosia jatkuneista rutiineistaan, vaan pakottaa uudenkin kirkkoherran juomaan kahvia tietyillä kellonlyömillä, koska tämän edeltäjäkin joi kahvia juuri näin.
Risto Salmen tragikoominen rooli yksinkertaisena huoltamoyrittäjänä liittyy kesänäyttämöiden juurevien kansanmiesten ikiaikaiseen jatkumoon, mutta onnistuu silti varastamaan shown useammassa kuin yhdessä kohtauksessa.
Rohkeimmin ensi-ilta yleisö yltyi nauramaan jo mainitun Tom Lindholmin esittämän kanttorin auttamana. Lähes absurdiutta lähestyvä, säälittävä hölmöily ja kaikista huokosista viinaa pölähtävän kaappijuoppouden kuvaus eivät voi olla kotoisin kuin todellisesta maailmasta.
Matti Nurminen kunnan äkäisenä patruunana ja Jukka Pitkänen niljakkaan kunnanjohtajan roolissa tuovat tarpeellista tasapainoa hyveellisen pääparin hakkailulle ja Risto Salmen reinikaismaiselle kansanomaisuudelle.
Ei reseptiviihdettä
Siellä täällä esityksessä olisi tiivistämisen varaa. Tunnelma on etenkin ensimmäisellä puoliskolla ajoittain vähän liiankin rento. Väliin esitystä vaivaa toisto, usein jo toimintana nähty toistetaan varmuuden vuoksi repliikeissä juoruiluna, joskus kahteenkin kertaan.
Lisäksi esityksen pitkä kesto saattaa koleana päivänä osoittautua haasteeksi katsojallekin. En uskalla kuvitella kolmea tuntia kaatosateessa, mutta tuskinpa Pyynikin katsomossa tarvitsee ainakaan yksin istua.
Yllekirjoittaneen mieleen usein hiipivä ennakkoajatus reseptiviihteestä osoittautui kuitenkin liioitteluksi, joten esitystä on pidettävä onnistuneena.
Ole ensimmäinen joka kommentoi