Seuraan Kansalliskirjailijan harjoituksia Tampereen Teatterissa.
Minkä tahansa esityksen ensimmäiset läpimenot ovat rämmintää, joissa tarvitaan epävarmuuden sietämistä, lehmän hermoja, pokkaa ja rohkeutta. Tuskin kukaan muistaa kaikkia tarvittavia yksityiskohtia.
Kansalliskirjailijan ensimmäinen läpimeno tapahtui torstaina 30. syyskuuta. Esityksen käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä on vieraillut harjoituksissa.
Seuraavana päivänä ohjaaja Mikko Kanninen käy läpi harjoituksen antia. Esityksen molemmat puoliskot ovat Kannisen mielestä liian pitkiä.
”Joo, tulee lyhennyksiä. Tässä käsiksessä on niin paljon teemoja, ettei kaikkia voi pitää mukana alusta loppuun. Dramaturgisesti jotkut tilanteet on väärässä paikassa. Katsojan ei myöskään tarvi kuulla kaikkia asioita uudestaan.”
”Ekaan puoliskoon pitää saada sellanen rytmi, että se soljuu rennosti ja luontevasti, ei mitään farssinapsua, vaan luontevasti.”
Käsikirjoittaja Keski-Vähälä on jäänyt pohtimaan mahdollisia tekstimuutoksia.
Seuraavan viikon päiväharjoitukset on pyhitetty kohtausten ja vaihtojen korjaamiseen. Yksittäisiä kohtauksia tarkastellaan uudestaan ja niistä perataan kuoppia pois. Hahmoille haetaan perusteluja yksittäistä repliikkiä myöten. Joku kohtaus vaatii parempaa liikkeellistä dynamiikkaa. Mitä nopeampi joku tärkeä yksityiskohta on, sitä enemmän siihen kiinnitetään huomiota.
”Ei niin, että [ääni]efekti, näytteleminen ja repliikki on tapahtuu yhtä aikaa. Peräkkäin”, Kanninen ohjeistaa.
Kohtausten välit ohjataan yhtä tarkkaan kuin kohtauksetkin. On tärkeää, että kohtaus alkaa täsmällisesti, ja yhtä lailla kohtauksen loppuminen on kerronnallisesti tärkeää. Vaihdoilla säädellään rytmiä, tasoja ja sitä kautta koko esityksen kokonaisilmaisua.
Kaksi kohtausta päätetään poistaa. Tämän seurauksena yksi vaihto – saunasta Ranskaan – on harjoiteltava uudestaan. Muitakin pieniä tekstimuutoksia tapahtuu.
Toinen läpimeno kuusi päivää myöhemmin on jo ehyempi. Katsomossa on myös teatterin markkinointitiimi, jonka mukaan esitys vaikuttaa hyvältä. Varsinkin toisella puoliskolla tekemisessä on tiukka rytmi ja heittäytyvää tekemistä.
Näyttelijöille tulee joissakin kohdissa niin kiire, ettei peruukki meinaa pysyä päässä. Se on hauskaa ja sopii esityksen tyylilajiin. Aivan läpimenon lopussa tulee yllätyksiä, kaikki kojeet eivät toimi tarvittavalla tavalla ja harjoitus keskeytyy.
”Järkyttävän tahmeeta, varsinki eka puoliaika”, uskoutuu ohjaaja Kanninen minulle illan päätteeksi – ehkä väsyneenä – , mutta seuraavana aamuna kaikki saavat kuulla, miten ”moni asia meni helvetin hyvin!”.
Molemmat tulkinnat lienevät totta. Tässä vaiheessa teatteriesityksen harjoittelu on monia asioita yhtä aikaa; asiat menevät eteenpäin, jotkut piinallisen hitaasti, mutta harjoitusten välillä voi nähdä, miten esitys hiljalleen hitsautuu kasaan. Kärsimätön mieli haluaa jo kipeästi nähdä kehittyneemmän version.
On kuitenkin niin, että ihminen oppii asioita vain sen verran kuin tajunta sallii. Kohtausharjoitusten ja läpimenojen välillä on harppaus, yhtäkkiä on muistettava kaikki asiat peräkkäin. Oppiminen vie aikaa.
Kolmas läpimeno on torstai-iltana 7. lokakuuta. Kaikesta näkyy, miten asiat täsmentyvät. Silti tekstimateriaali ja kohtausten yksityiskohtien muistaminen teettää yhä töitä, mikä johtaa siihen, että kohtausten rytmi ja jännite hajoavat. Valojen ja äänten ajossa tapahtuu unohduksia ja myöhästelyjä.
Kuitenkin kaikki tekniikka pelaa tänään ja esityksen luonnos pääsee loppuun asti, ensimmäisen kerran. Kaikki ovat väsyneitä. Sekä kehot että päät ovat pyörällä. Moni asia meni putkeen, mutta jokainen pienikin unohtunut yksityiskohta jää taiteilijan tajuntaan kaivelemaan. Ensi-illan vääjäämätön lähestyminen luo painetta vähintään takaraivossa. Huomenna tämä menee vieläkin paremmin!
Ole ensimmäinen joka kommentoi