Julkaistu Hämeen Sanomissa 8.9.2023.
Tampereen Työväen Teatteri: Pyöreän pöydän ritarit. Käsikirjoitus Juho Gröndahl. Ohjaus Linda Wallgren. Musiikin sävellys Antti Autio, Paavo Malmberg ja Jussi-Pekka Parviainen. KoreografI Jenni Nikolajeff, lavastus Janne Vasama, puvut Marjaana Mutanen, valot Eero Auvinen, äänisuunnittelu Kalle Nytorp. Näyttämöllä Noora Dadu, Vilma Sippola, Miia Selin, Esme Kaislakari, Jussi-Pekka Parviainen ja monia muita. Kantaesitys TTT:n Suurella näyttämöllä 6.9.2023.
Tampereen Työväen Teatterin syksyn ensimmäinen suuren näyttämön ensi-ilta on ”fantastisena musiikkikomediana” markkinoitu Pyöreän pöydän ritarit. Kantaesitystekstin on laatinut Juho Gröndahl ja siitä tehtävän esityksen on ohjannut Linda Wallgren. Aikaisempien töiden perusteella esitys on osaavissa käsissä.
Teatterin ovien saranapuolelta on tihkunut tietoa leikillisestä ja liberaalista aikuisten komediasta, joka käyttää materiaalinaan vanhaa brittiläistä kertomuskokoelmaa kuningas Arthurista ja hänen ritareistaan tarunhohtoista Graalin maljaa metsästämässä.
Humoristinen fantasia on elänyt lajityyppinä jo pitkään kaunokirjallisuudessa ja televisiossa. TTT:n Pyöreän pöydän ritareita geneerisesti lähimpänä voisi pitää ehkä kirjailija Terry Pratchettin teoksia, joita on suomennettukin aika liuta, pääasiassa Kariston kustantamana.
Pyöreän pöydän ritarit on TTT:n tasoiselle teatterille kuitenkin karkea epäonnistuminen. Sen miltei kolmetuntisesta kestosta on laadukasta sisältöä noin vartin verran, ellei mukaan lasketa väliaikaa.
Esityksen suurimmat vajavuudet vaikuttavat tapahtuneen jo ohjelmistosuunnittelussa ja käsikirjoitusvaiheessa. On vaikea uskoa, että tämän tasoinen käsikirjoitus olisi päässyt dramaturgin sähköpostia pidemmälle, jos kyseessä olisi teatterin ulkopuolinen kirjoittaja. Nyt kyseessä on kuitenkin talon oman dramaturgin työ.
Käsikirjoitus on pahasti keskeneräinen. Se ei ole hauska. Komedia, jos sitä esiintyy, on yksittäisten lauseiden tasolla, ei toiminnassa tai yllättävyydessä. Siinä ei vaikuta olevan lainkaan tasoja tai syvyyttä, saati hahmotettavaa ydintä. Mitään yleisinhimillistä teemaa siitä ei näytä hahmottuvan. Katsojalle jää siten epäselväksi, mikä on esityksen sisältö.
Kunnollisia draamakohtauksia on esityksessä noin kaksi ja puoli. Juoni edistyy lähinnä lörpöttelyn sivulauseina ja muutaman laulun avulla.
Hahmot ovat sketsimäisiä ja yksiulotteisia. Kuningas Arthurin roolissa vierailee Noora Dadu, jonka tekemisessä ei sinällään ole moitittavaa – hahmo vain on lähes samantekevä.
Sama puolivillaisuus toistuu miltei läpi koko esityksen. Lavastuksen estetiikka on pöllitty Monty Python -ryhmältä, Terry Gilliamin leikkaa ja liimaa -animaatioista. Miekkailukoreografiassa toistuu kaksi liikettä. Näyttelijäntyö ja hahmojen kuvaus on maneerista.
Parasta esityksessä on sen musiikki, joka on Antti Aution, Paavo Malmbergin ja Jussi-Pekka Parviaisen käsialaa. Esme Kaislakari laulaa esityksen parhaan kappaleen.
Pyöreän pöydän ritarit on valtavaa tuhlausta. Esityksen noin 30-henkinen työryhmä, teatterin yli 700-paikkainen sali ja koko valtava esitystekniikka on käytössä lähes tyhjänpäiväisen kohkauksen takia.
Taiteessa sellaista sattuu onneksi hyvin, hyvin harvoin. Toivottavasti epäonnistuminen jalostuu suuriin onnistumisiin jatkossa.
Ole ensimmäinen joka kommentoi