Julkaistu Hämeen Sanomissa 14.6.2023.
Pyynikin Kesäteatteri: Täällä Pohjantähden alla. Väinö Linnan romaanitrilogian pohjalta sovittanut Sami Keski-Vähälä. Ohjaus Antti Mikkola. Lavastus Kimmo Sirén, puvut Jaana Aro, äänisuunnittelu Sami Silén. Näyttämöllä Esa Latva-Äijö, Verneri Lilja, Ella Mettänen, Tom Lindholm, Jukka Leisti, Aimo Räsänen, Heidi Kiviharju, Petra Ahola, Samuli Muje, Antti Tiensuu, Jyrki Mänttäri, Henriikka Heiskanen, Lasse Viitamäki paljon muita. Ensi-ilta 10.6.2023.
Pyynikin Kesäteatterin näytöskauden suurpanostus on tänä vuonna sovitus Väinö Linnan klassikosta Täällä Pohjantähden alla.
1500-sivuista romaanitrilogiaa on aika ajoin sovitettu draamaksi suomalaisille näyttämöille ja valkokankaille. Jokainen yritys on opettanut tehokkaasti, ettei kaiken tietävää ja kaiken itseensä sulattavaa proosaa niin vain soviteta toiseen muotoon. Materiaalia, juonen yksityiskohtia ja henkilöhahmoja on valtava määrä. Järkäle ei niin vain taivu.
Tällä kertaa romaanin on näyttämökäsikirjoitukseksi sovittanut Sami Keski-Vähälä. Suurta työryhmää on Pyynikin vehreydessä ohjannut Antti Mikkola.
Pyynikin Pohjantähti on periaatteessa pätevästi valmistettu, mittakaavaan nähden hienosti rytmitetty ja tarinankerronnan kannalta tehokas esitys. Se ei laita katsojaa odottamaan seuraavaa kohtausta. Rakastettavaa pyörivän katsomon konseptia käytetään tehokkaasti leikkaamaan kohtauksia ja osana visuaalista kerrontaa.
Esityksen ongelmana on vain, ettei juuri mikään tunnu miltään.
Sovituksessa on yhä kasoittain materiaalia, ja se tuntuu pyrkivän näyttämään lähes kaikki kuuluisimmat kohtaukset. Tilanteet rakentuvat rivakasti ja tehokkaasti, vain muutaman sanan mittaisilla repliikeillä.
Harvat kohtaukset synnyttävät minkäänlaista jännitettä. Tarinaan ei oikein eläydy. Hahmot eivät herätä myötätuntoa. Yksikään hetki ei nouse tärkeämmäksi kuin toinen. Kaikki tapahtuu kiireellä.
Näyttelijöillä on vain minimaalisesti mahdollisuuksia rakentaa hahmojaan, minkä vuoksi Linnan rakastetuista hahmoista nähdään litteän kesäiset kevytversiot.
Kehollinen ilmaisu on vakavaa ja jäyhää, paitsi Otto Kivivuorta esittävällä Aimo Räsäsellä, hänellehän pitää saada nauraa, joten hänellä on hauskoja repliikkejä.
Näyttelijöistä jäävät parhaiten mieleen Esa Latva-äijön rooli maailman melskeiden edessä avuttomana Jussi Koskelana sekä Henriikka Heiskasen koskettava työ Leppäsen Elmana.
Esitys yrittää, Linnan kirjan lailla, kuvata suomalaisen yhteiskunnan rakentumista vastakohtaisuuksien kautta. Mutta kun kiireiseen kohtausten läpijuoksuun ei saada painavuutta, tulee esitys vähätelleeksi oikeastaan myös sisältöään, mikä on suuri sääli.
Esityksen kuvaukseen sisällissodasta eivät oikein mahdu Linnan kuvaamat historian voimat, eivät vihapuheet, saati suuremmat voimat. Aivan kuin sosialismi olisi aiheuttanut sisällissodan, eikä sorto. Elämän kuvaukseen eivät mahdu suuremmat syyt, saati rakkaudet. Lapsiakin vain ilmestyy maisemaan.
Esityksestä jää kaipaamaan selkeämpää rajausta tai uudenlaista, rohkeampaa näkökulmaa. Nyt se hätiköi, yrittää vähän kaikkea, eikä kiinnity mihinkään.
Aksu Piippo
Ole ensimmäinen joka kommentoi