Paina "Enter" hypätäksesi sisällön yli

Mielikuvitusten välinen leikki onnistuu ilman sanoja

Julkaistu Hämeen Sanomissa elokuussa 2017

Ruotsalainen Claire Parsons Company luottaa ilahduttavasti lapsikatsojansa kykyyn oivaltaa ja kokea, vaikkei sanoja olekaan. Kuva: Mats Åsman.

Claire Parsons Company: And then… Koreografia Claire Parsons. Skenografia Anna Nyberg. Puvut Bitte Palm, maskit Gunilla Pettersson, valot Olof Carlsson. Esitys nähty Hämeenlinnassa Hippalot-festivaalin yhteydessä 6.8.2017.


Lapsen – tai vanhemmankaan, jos tämä leikkiä malttaa – leikki ei aina ole sanallista. Joskus leikki syntyy hassusta äänestä tai hienosta liikkeestä. Ensin jalka menee näin, ja käsi näin, ja sitten, ja sitten…

– Mistäs se nyt kertoi sitten? kysyi erästä lapsiseuruetta vastassa ollut isä Hämeenlinnan teatterin lämpiössä sunnuntaina, kun 40 vuoden ikään tullut Hippalot-festivaali huipentui ruotsalaisen Claire Parsons Companyn And then… -esitykseen.

Kukaan ei oikein vielä sillä hetkellä tiennyt, mistä esitys kertoi, sillä sen omituinen maailma taipuu sanalliseksi vähän tylsin tavoin, eikä esitys sisältänyt oikeastaan niin sanottua kertomusta.

Jokainen katsoja voi silti hetken pohdittuaan kuvata yllykkeitä, joita esityksestä sai: muotoja, liikkeitä, pöljyyttä, hassuja ideoita, yllätyksiä, ystäviä, ajatuksia, leikkejä, ihmettelyä.

Esitys on rakenteeltaan kuin erivärisistä langoista ja naruista peräkkäin solmittu leikki, jossa päähänpälkähdykset, intuitiot ja ihmetyksen aiheet seuraavat toisiaan kuin spontaaneina kokeiluina, kuin neljä esiintyjää saisi ideoita toisiltaan, toisistaan ja näennäisen sattumanvaraisesti valikoituneista esineistään. Kun uusi leikki on keksitty, syntyy uusi, ja lanka näyttää ensin keskeytyvän, haarautuvan, kunnes se jatkuu taas uutena ja erilaisena. 

And then… on rohkea valinta lastentapahtuman ohjelmistoon. Melkein täysin abstrakti esitys onnistuu rentouttamaan katsojansa ennen yllätyksiään, mistä seuraa vapautunutta, ihmettelevää naurua.

Lähes koko maailman kiertänyt tanssiryhmä luottaa ilahduttavasti siihen, että oivalluksen ilo syntyy pienin keinoin. Se voisi täyttää näyttämön visuaalisella silmäkarkilla, suurilla yhteistanssinumeroilla ja monimutkaisella valoilmaisulla, mutta se ei tee niin, vaan näyttää, että jokainen idea, pienikin, on itsessään huomion ja yhteisen leikin arvoinen.

Myöskään sen tanssillisuus ei ole itsetarkoituksellista, vaan lähtee jokaisen tanssijan kehon persoonallisuudesta ja vahvuuksista. On lopulta ihme, miten vähän konkreettiseen maailmaan esitys nojaa. Kun sen ilmaisukielikin on oikeastaan liikkeellistä abstraktiota, voi sen sanoa kommunikoivan mielikuvitusten välityksellä.

Tämä on lapsille suunnatulta esitykseltä upea saavutus. Aikuiskatsojalle se muistuttaa, miten tärkeää meidän on seurata omaa intuitiotamme, ei välttämättä kaikissa asioissa, mutta asioiden väleissä ja katveissa: on aina aikaa ja tilaa pieneen leikkiin.

Ole ensimmäinen joka kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *