Paina "Enter" hypätäksesi sisällön yli

Miessukupuolen poikkileikkaus

Julkaistu Hämeen Sanomissa 24.3.2022.

Kun poika (Tuukka Huttunen, oik.) tulee lapsuudenkotiinsa aviokriisiä pakoon, isä (Pekka Heikkinen) keittää pojalle kahvit ja sitten puhutaan yhdessä aiheen vierestä. Kuva: Jere Riihinen

Teatteri Siperia: Mieslive. Ohjaus Anna Elina-Lyytikäinen. Käsikirjoitus työryhmä, Reidar Palmgren ja Ville Majamaa. Skenografia Anna Rouhu. Video- ja äänisuunnittelu Jere Riihinen. Puvut Laura Lipiäinen. Näyttämöllä Marika Heiskanen, Pekka Heikkinen ja Tuukka Huttunen. Esitykset Tampere-Talossa, arvioitu 19.3.2022 esityksestä.


Tampereen uuden jäähallin nimi – ”Uros Live” – ehti provosoida paikallisia teatterintekijöitä parin esityksen verran, vaikka sponsorin talousvaikeuksien vuoksi jäähallin nimikin ehti jo muuttua.

Mieslive on tamperelaisen Teatteri Siperian uusin kantaesitys.

Työryhmäpohjaisista esityksistään tunnettu ryhmä on valmistanut esityksensä Tampere-talon Maestro-saliin. Nimensä mukaisesti esitys tutkii miessukupuolta nykyajassa komediallisin keinoin. Esityksen on ohjannut syksyllä Hämeenlinnan teatterin johtajan pestissä aloittava Anna-Elina Lyytikäinen.

Esitys ei muodosta juonellista tarinaa, vaan on enemmänkin kokoelma sketsejä, tai miesteeman ympärille kehittyvä sarja erilaisia kohtauksia tai ajatusleikkejä. Vastaavaa esityksen kokoamisen tapaa on voinut nähdä Teatteri Siperian esityksissä aiemminkin.

Esitystä markkinoidaan sanoilla ”räävitön ja riskialtis”, mitä se sitten tarkoittaakin. Aiheessa tai sisällössä mainitut attribuutit eivät välttämättä näy, sillä komedia luottaa paljossa varsin tuttuihin keinoihin. On peruukkeja, tuulipukuja, hassuja hahmoja, fyysistä komiikkaa, helppojen naurujen hakua, Savon murretta – toki sentään kerrankin autenttista – yksityiskohtia, joista voisi saada ajatuksen laiskasti laaditusta komediasta.

Mieslive on onneksi tätä vaikutelmaa isompi. Vaikka sketsit ovat epätasaisia, on esitys kuitenkin hallittu kokonaisuus. Se on rytmitetty taiten ja siinä on kepeä viritys, mitä voi pitää onnistumisena, sillä teemasta saisi paljon ikävämmänkin esityksen, saarnaavan, yksioikoisen ja tylsän.

Esityksen räävittömyyskään ei ole sellaista, mikä saisi katsojan oikeasti levottomaksi, joten kovin riskialttiina esitystä ei voi pitää.

Esityksen sketsit maalaavat erilaisia mieskuvia, joiden tunnistettavuus vaihtelee. Vähemmän onnistuneiden kohtausten kohdalla tulee miettineeksi, kenelle esitys on tarkoitettu, niin kliseisiä ne ovat.

Parhaimmillaan sketsit ovat kuitenkin oivaltavia ja hauskoja. On selvää, että mieskuva, tai idea sukupuolesta kaipaa ravistelua ja suurta muutosta. Yhteiskunnassa on oltava tilaa maskuliinisille malleille, jotka eivät ole tukahduttavia tai tuhoavia, ja jotka sallivat ja sisällyttävät itseensä myös pehmeiksi miellettyjä toimintatapoja ja piirteitä.

Esityksen edetessä toiselle puoliskolleen esiintyjäkolmikko (Marika Heiskanen, Pekka Heikkinen ja Tuukka Huttunen) saa esitykseensä draamallista voimaa ja painokkuutta. Viimeiset sketsit käsittelevät kiinnostavalla tavalla näkymättömiä muureja, joita miehet rakentavat itselleen ja toisilleen. Tunteet tuntuvat, mutta niitä ei avata, saati jaeta.

Mieslive jättää ajatuksen henkilökohtaisesta kasvusta. Se on kuitenkin perin skeptinen: Jos pelkkä mintunlehti vesikannussa on uhka omalle miehisyydelle, on selvää että resurssit vaadittavalle tunnetyölle ovat pitkän kasvun takana.

Aksu Piippo

Ole ensimmäinen joka kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *