Press "Enter" to skip to content

Mitä Kansalliskirjailija-esitys kertoo Väinö Linnasta?

Kuvakollaasi: Maria Atosuo. Väinö Linnan kuva: Kuvasiskot, Museoviraston kokoelmat

Tämä on neljäs ja tällä erää viimeinen Kansalliskirjailijaa esityksenä tarkemmin analysoivista kirjoituksistani. SISÄLTÖVAROITUS: Saattaa sisältää paljastuksia esityksen sisällöstä ja juonesta!


Vaikka Kansalliskirjailija on hauska ja komediallinen esitys, se ei tee hahmoistaan pahanilkistä pilkkaa – korkeintaan hellää inhimillistävää pilaa.

Esityksestä ja alkuteoksena toimivasta Karo Hämäläisen romaanistakin voi päätellä, että kansalliskirjailija Väinö Linna oli työlleen ja kunnianhimolleen varauksetta omistautuva ihminen, joka maksoi menestyksestään joltistakin hintaa. Esitys kuvaa Linnan kiihkeänä, joskus jopa maanisena hermokimppuna, joka juo kahvia älyttömiä määriä ja polttaa savuketta koko ajan.

Historiankirjoitus ja aikalaistodistukset kertovat täysin vastaavaa.

Linna todella oli kova juomaan kahvia ja tupakoimaan. Aikalaistodistusten mukaan Linna ei muuten ”jaksanut kirjoittaa”. Hämäläisen romaanissa kerrotaan, että Linna joi kolme isoa pannullista (noin neljä ja puoli litraa) vahvaa kahvia joka päivä. Yhdistettynä reippaaseen tupakanpolttoon ja vaikkapa uran alkupuolen rahahuoliin ei ole ihme, että Linnalla oli monenlaisia terveyshuolia.

Väinö söi soodaa suoraan purkista. Miksikö? Sooda on vanhanajan närästyslääke. Kun vatsahapot möyrivät ruokatorvessa, sitä helpottaa emäksinen sooda. Samaa keinoahan käytti myös romaanihenkilö Jussi Koskela.

Kirjoittaessaan Linna eli joskus niin sanotusti kierroksilla. Kerrotaan, että 50-luvulla Kerttu Linna, kirjailijan vaimo, oli 50-luvun alkupuolella soittanut kirjastonjohtaja Mikko Mäkelälle – jonka suojatteja Tampereen nuoret ”työläiskirjailijat” pitkään olivat –, ja pyytänyt tältä jotain rauhoittavia, sillä ”Väinö on kirjoittamisensa takia niin rauhaton, että vaan kierittelee pihalla ja melkein syö ruohoa”. (Talvio 1995, 132.)

Kahden julkaistun romaanin jälkeen Linna koki suhteellisen vakavan mielenterveydellisen kriisin, jonka historiankirjoitus on nimennyt ”Messias-kriisiksi” Linnan tuolloin työstämän romaanikäsikirjoituksen mukaan. Linna oli tuolloin tuskainen ja levoton, kantoi selvästi itselleen ja läheisille haitallisia ajatuksia, mutta oli selvästi motivoitunut toipumaan. Hänellä oli omien sanojensa mukaan ”kipeä mieli”, ”kaikki oli tyhjää”, hän inhosi omia teoksiaan ja piti niitä mitättöminä.

“Löysin kiihkeän, sauhuavan höyrypään”, totesi Karo Hämäläinen toimittaja Anna Tuluston toimittamassa Luomiskertomus-ohjelmassa Ylen radiossa joulukuussa 2020. Ohjelmassa Hämäläinen kuvaa, millaista oli uppoutua Linnan maailmaan oman luomisprosessinsa aikana.

Väinö Linna näyttäytyy esityksessä paitsi menestyksennälkäisenä, myös varsin herkkänä kielteiselle kritiikille. Tälle kaikelle on historian tuki. Linnasta ei kerrota valheita.

Esityksestä löytyy tietenkin detaljeja, jotka ovat ristiriidassa eletyn historian kanssa. Jotkut hahmot eivät voisi olla kauempana esikuvistaan, mitä voisi sanoa esimerkiksi Ville Mikkosen luonnostelemasta Jaakko Syrjästä, tai Arttu Ratisen elävöittämästä Edvin Laineesta. Monet tilanteet ovat esityksessä tolkuttomia, mutta ilman niitä tämä olisi jokin muu esitys. Ehkä tylsempi.

Lisäksi Linna vaikutti itse paljon siihen, mitä ja miten hänestä kerrotaan. Esimerkiksi kertomusta lietekaivosta ja paskanajosta, jonka mukaan Linna oli tehnyt päätöksen lähteä Tampereelle juuri likaisten maatöiden takia, on Linna itse kyseenalaistanut myöhemmin. Hän todennäköisesti kertoili juttua itse niin monella tavalla, ettei alkuperäistä motivaatiota voida tavoittaa. Lietekaivokertomusta on kertonut aivan totena esimerkiksi Matti Kassila (Talvio 1995, s. 34-35).

Tärkein esityksen tekemä problematisointi koskee todellisen, aikaisemmin eläneen ihmisen kuvaamisen eettisyyttä ja reunaehtoja. Miten kuvata, miten kertoa? Ei hätää, tärkeimmän lukuohjeen tarjoaa itse esitys, jonka käsikirjoituksesta lainaan seuraavat sitaatit.

E:n repliikki sivulla 5:

”Mä en nyt halua mitenkään arvostella tai mitään, mut ei oo kovinkaan freesia tehdä esitystä jonkun valmiin tekstin pohjalta. Niinku valmiiks annetun mielikuvan. Sillon katsojallekin yritetään välittää joku valmis mielikuva. Ei se oo kovin kiinnostavaa.”

F sivulla 16:

”Eihän tarina oo mitään muuta kuin alku, keskikohta ja loppu. Vaikka me laitettais asiat mihin järjestykseen vaan ja miten hämärästi tahansa, niin ihminen luo sitä katsoessaan sen tarinan itse. Me ollaan semmosia.”

Ja sitten vielä repliikit sivulta 73, tilanne jossa D näyttelee Linnaa:

”A.

Pohjantähden ensimmäinen osa tuli valmiiksi ja kun se julkaistiin, alettiin siitä keskustella ihan samoin kuin Tuntemattomastakin. Onko kirjailijan näkemys kansakunnalle vaikeasta asiasta ollenkaan oikea.

D.

Oikea ja oikea. Mitä helvetin väliä sillä on? Se on mun näkemys.”

Tampereen Teatterin Kansalliskirjailija on yllättänyt monet katsojansa. Aihe ja lähtökohta sinänsä mielletään pölyiseksi, iänikuiseksi ja vanhahtavaksi. Esitys on kuitenkin juuri sellainen kuin se lupaa: 2020-luvun ilmaisuun transponoitu, moniarvoinen ja -näkökulmainen teos, jossa Linna on sellainen, jota ei olla aikaisemmin nähty.

Kansalliskirjailija-esitykseen liittyvä tekstien sarja päättyy tähän. Olen kiitollinen ja vaikuttunut kokemastani. Kiitän Taiteen keskustoimikuntaa, Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kannista, hankekoordinaattori Arttu Haapalaista ja koko Kansalliskirjailijan työryhmää mahdollisuudesta nähdä harjoitusprosessia ja esityksiä. Olen halunnut projektissani kokeilla, miten teatteriprosessista voisi kirjoittaa tällaisista lähtökohdista, hitaasti. Aika näyttää, mihin lokeroon työni asettuu.

Kiitos myös Sinulle, lukijani!

Lähdemateriaali:

Karo Hämäläinen: Kansalliskirjailija. WSOY 2020.

Sami Keski-Vähälä-Karo Hämäläinen: Kansalliskirjailija. Näyttämösovitus Karo Hämäläisen romaanista. Julkaisematon. 2021.

Pirjo Talvio (toim.): Väpi. Linnan Väinöstä kerrottua. WSOY 1995.

Jyrki Nummi, Maria Laakso, Toni Lahtinen, Pertti Haapala (toim.): Väinö Linna. Tunnettu ja tuntematon. WSOY 2021.

Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna. Kirjailijan tie. WSOY 1963.

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.