Press "Enter" to skip to content

Mitä kriitikko tekee harjoituksissa?

Olen istunut viikon verran Tampereen Teatterin harjoituksissa ja seurannut Kansalliskirjailija-esityksen harjoituksia. Esityksen ensi-ilta on 22. lokakuuta, eli neljän viikon päästä.

Miksikö olen katsomossa? Minulla ei ole esityksen työryhmässä mitään roolia, joten olen paikalla täysin ulkopuolisena ja vieraana, ylimääräisenä.

Olen tutkimusmatkalla journalistina tai antropologina. Olen saanut Taiteen edistämiskeskukselta rahoituksen itse ideoimaani projektiin, jossa menen ammattiteatterin harjoituksiin seuraamaan luovaa prosessia ja dokumentoimaan sitä. En tiedä, onko täsmälleen vastaavaa hanketta tehty aikaisemmin, joten minun on kehitettävä toimintatavat itse.

Vastaavankaltaisia projekteja on toki tehty aikaisemmin, minulle läheisimmät ja tutuimmat ovat Anneli Ollikaisen työ Jouko Turkan opetuksen tarkkailijana, Shomit Mitterin dokumentaatio Peter Brookin ohjausten käsitteellistäjänä sekä Kirsikka Moringin tallentama Mr. Vertigo -esityksen prosessi Kansallisteatterissa vuonna 2009. Esityksen ohjasi Kristian Smeds.

Esityksiä katsovalle yleisölle ei läheskään aina välity, miten harjoitussalissa kommunikoidaan, millaista kieltä käytetään, kuka tuo ideoita näyttämölle ja millainen on esityksen kokonainen kaari ideasta viimeiseen esitykseen. Mielikuvat teatterin arjesta ja käytännöistä voivat olla hämäriä tai vanhentuneita.

Olen tehnyt teatterissa vaikka mitä, mutta ammattilaiskentällä roolikseni on vakiintunut kriitikon tehtävä. Minulle on tärkeää kehittää kritiikkiä ja kehittää omaa osaamistanikin. Ajattelen, että tämän hankkeen kautta minun olisi mahdollista laajentaa omaa näkökulmaani, jotta arvioni olisivat parempia, inklusiivisempia ja ne palvelisivat paremmin sekä taidetta että yleisöä.  

Uskon, että kriitikon läsnäolo harjoituksissa voisi luoda pohjaa laajemmalle dialogille taiteilijoiden ja yleisön välillä. Kriitikko on siten projektissa kaksisuuntainen linssi.

Yksittäisen esityksen kohdalla minulla on myös mahdollisuus analysoida tarkemmin, laajemmin ja syvemmin, ehkäpä asettaa näkemääni taiteelliseen, historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Vahvuuteni ovat nähdäkseni ohjaajantyön, dramaturgisen prosessin ja taiteellisen puolen kuvaamisessa. Haluaisin kehittyä näyttelijäntyön ja skenografian arvioimisessa.

Koronapandemian pahimman vaiheen väistyessä teatterilla on mahdollisuus määritellä itseään uudestaan. Osittain se on pakotettukin siihen. Samoin sillä on mahdollisuus tarkastella tekemisensä tapoja, taustalla vaikuttavia asenteita ja ideologioita. Erityisesti eurooppalaisessa teatterissa on virtauksia, jotka katsovat teatterin hierarkioita kriittisesti. Teatteri on tyypillisesti paikka, jossa hierarkiat ovat syvällä.

Istuskelen siis Frenckell-näyttämön katsomossa — ja välillä myös lämpiössä. Katselen, kuuntelen, juttelen niitä näitä, kyselen ja välillä haastattelen työryhmäläisiä ja teatterin henkilökuntaa. Toistaiseksi minulla ei ole ollut tylsää, päinvastoin!

Minulla on nyt myös mahdollisuus selvittää kaikki mahdolliset kysymykset teatteriin liittyen. Mitä sinä haluaisit tietää? Ihan oikeasti, kysy!


Bergroth, Aina (toim.): Lentoharjoituksia. Mr. Vertigon matka näyttämölle. Suomen Kansallisteatteri/Kirja kerrallaan 2011.

Mitter, Shomit: Systems of Reahearsal. Stanislavsky, Brecht, Grotowsky and Brook. Routledge, New York 1992.

Ollikainen, Anneli: Lihat ylös! Muistiinpanoja Jouko Turkan opetuksesta. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 9. Valtion painatuskeskus 1989.

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.