Paina "Enter" hypätäksesi sisällön yli

Olla äidin silmissä ihminen

Julkaistu Hämeen Sanomissa tammikuussa 2015.

Anelman (Teija Auvinen) lapsuuden rakkain muisto on Unto-setä. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatteri: Valokuvavarkaat. Orvokki Aution romaanin pohjalta ohjaus ja dramatisointi Tiina Puumalainen. Lavastus ja puvut Teppo Järvinen. Valot Juha Haapasalo. Rooleissa Teija Auvinen, Eeva-Riitta Salo, Jaana Oravisto, Auvo Vihro ja Henrika Nieminen. Ensi-ilta TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä 21.1.2015.


Kärsimysten kautta kulkee elon tie. Näihin sanoihin tiivistyy yhdenlainen, varsin ankara näkemys elämästä. Nämä sanat on myös kirjailtuna huoneentauluun päähenkilö Anelman äidin kodin seinällä Tampereen Työväen Teatterin uutuusesityksessä. Äidissä elää käsitys, että oma kärsimys pienenee, jos sen uusintaa eteenpäin.

Teija Auvisen esittämä Anelma-tytär yrittää nauttia elämästään ja taidemaalarin työstään hirviöäidistään ja egoistisesta sisarestaan huolimatta, taipuu ja tuskailee, muttei taitu. Lopulta eniten taivutettu seisookin kaikkein tasapainoisimmin.

Esitys on visuaalisesti kaunis. Juha Haapasalon valosuunnittelu ja Teppo Järvisen lavastus hellivät silmää. Muuntuvat pinnat ja skenografiset yllätykset tuottavat vau-elämyksiä. Ohjaaja Tiina Puumalainen on rytmittänyt esityksen verkkaiseksi, kuin vanhuksen yksinäisyys ja emotionaalinen jäyhyys säteilisivät hitautta kaikkeen muuhunkin. Puumalainen on tehnyt toisenkin rohkean ratkaisun: muistot ja takaumat esitetään nukeilla, mikä onkin toimivaa.

Esityksen suurin yllätys on kuitenkin Anelman äitiä, rouva Siviä Luhtaa esittävän Eeva-Riitta Salon näyttelijäsuoritus. 25 vuotta lähes pelkästään lastennäytelmissä esiintynyt Salo loksautti ensi-iltakatsomon aikuiskatsojien leuat ihmettelemään, missä tällainen lahjakkuus on piileskellyt.

Siviä Luhta on hänen käsittelyssää pureva, haukkuva, kärisevä ja julman pelottava vanhus. Salon puheilmaisu on briljanttia ja fyysinen hahmotus hämmästyttävää. Lastenteatterin ystävä on toki tiennyt tämän koko ajan.

Esityksessä on kuitenkin myös pieniä vaivoja, muttei nuhaa kummempaa. Dramaturgia alleviivaa äidin ja sisaren luonteita ehkä liikaakin. Katsoja ymmärtäisi vähemmälläkin äidin häijyyden.

Joistakin kohtauksista puuttuu sisäinen jännite kokonaan, mikä ei ole hyvä yhdistelmä rytmisen hitauden kanssa. Sinänsä hitaus ei ole haitta, vaan ennemmin esityksen ominaisuus. 

Suomalaisessa kirjallisuudessa elää vankka vahvojen naisten kuvaamisen perinne. Tässä tarinassa naiset eivät ole vain vahvoja, he ovat ratakiskoa, teräsbetonia. Miehet on kadotettu marginaaleihin, vain muutama on jäänyt läsnäoleviksi.

Orvokki Aution eteläpohjalaisuuden kuvaus ja elävä murre tulee esiin varsinkin äidin roolissa. Savolaispojalle se on kuin vierasta kieltä.

Ole ensimmäinen joka kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *