Julkaistu Hämeen Sanomissa 17.1.2023
Tampereen Työväen Teatteri: Katrina. Alkuperäisteos Sally Salminen, käännös Juha Hurme. Sovitus Seija Holma. Ohjaus Johanna Freundlich. Koreografia Ari Numminen, lavastus ja puvut Mark Väisänen, valot Eero Auvinen, äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa. Näyttämöllä Jonna Järnefelt, Jyrki Mänttäri, Aimo Räsänen, Teija Auvinen, Viktor Idman, Joonas Snellman, Saska Pulkkinen, Pentti Helin ja paljon muita. Kantaesitys 11.1.2023.
Sally Salmisen vuonna 1936 julkaistu saaristolaisromaani Katrina niin sanotusti löydettiin uudelleen, kun Yle listasi Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi kirjoja itsenäisyytemme jokaiselta vuodelta.
Salmisen kirja kuvaa naisten ja lasten historiaa tavalla, jota ei oltu aikaisemmin nähty ja myöhemminkin vain harvoin. Kirjailijan sukupuoli, ahvenanmaalainen tausta, ruotsinkielisyys ja teoksen rohkeat kuvaukset saariston yhteiskunnallisesta rakenteesta kaiketi vaikuttivat Katrinan unohtumiseen kirjallisuutemme kaanonista.
Viisi vuotta sitten teoksesta julkaistiin Juha Hurmeen uusi käännös, joka on kirjastoissamme yhä kysytty kirja. Uusi sukupolvi on ihastunut teokseen, jonka myötätuntoinen kertoja, psykologisesti tarkka ja herkkä ihmiskuva, kuulas ympäristön kuvailu ja köyhän saaristolaiselämän läpieläminen saavat sen tuntumaan pieneltä ihmeeltä. Merimiehen vaimo ja kolmen merille lähtevän pojan äiti joutuu luopumaan kaikesta, mutta lukija saa niin paljon.
On kenties kliseistä ja turhaakin vertailla eri taiteenlajien kertomuksia toisiinsa. Tekijöiden näkemykset, oikut ja eri taiteenlajin lainalaisuudet johtavat väistämättä siihen, ettei kirjallista materiaalia pohjanaan käyttävä näyttämöteos ole sama teos kuin proosakirja.
Siitä huolimatta on pakko todeta, ettei Tampereen Työväen Teatterin suurelle näyttämölle tehty sovitus Katrinasta tee oikein millään tavalla oikeutta Sally Salmisen kirjalle.
Johanna Freundlichin ohjaama ja Seija Holman sovittama lähes kolmetuntinen esitys on rohkea yritys saattaa klassikko näyttämölle. Se kuitenkin kompastelee jo lähdössä. Katrina tarvitsisi näyttämölle rohkeampia rajauksia ja näkemystä siitä, mikä on merkityksellistä.
Kolmannessa persoonassa kuvattu kerronta muuttuu näyttämöllisiksi tilanteiksi kömpelösti.
Kestostaan huolimatta varsinkin esityksen ensimmäinen puolisko on kiireinen, ja kohtaukset tuntuvat muistilappumaiselta pikakelaukselta aiheeseen. Asioita sekä henkilöhahmoja ilmestyy tarinaan perustelematta ja irrallaan, eikä tarina pysy selkeänä.
Yli kaksikymmentä esiintyjää yrittää varmasti parhaansa pitääkseen ilmeensä rohkeana, vaikka silvottu teksti ei tarjoa rakennuspalikoita kokonaisten henkilöhahmojen rakentamiseksi. Proosakerrontaa on sijoitettu saarelaisyhteisön jäsenten suuhun, mikä ei kuitenkaan riitä kantamaan kaikkia tarinan elementtejä. Samalla sekä hahmot että yhteisö jäävät ohuiksi.
Nimiroolin Katrinana uskottavasti tekevä Jonna Järnefelt on ainoa, jonka kohdalla ei tule miettineeksi, että kohtapuoliin tuo näyttelijä vaihtaa vaatteensa, laittaa kengät jalkaansa ja liukastelee tammikuun sateessa kotiinsa. elämään samaa 2000-lukulaista tamperelaista arkeaan niin kuin jokainen katsojakin.
Visuaalisesti esitys tuntuu jäävän hieman jumiin. Mark Väisäsen suunnittelema näyttämökuva sinänsä on kaunis, muttei tuo tarinaan tarvittavaa dynamiikkaa.
Ole ensimmäinen joka kommentoi