Press "Enter" to skip to content

Pyynikin kesäteatterin odotettu ensi-ilta tekee Jotunista puskafarssin

Julkaistu Hämeen Sanomissa 22.6.2021.


Aadolfin (Tom Lindholm, vas.) viinakaapin avain on tietenkin Juulia-rouvan (Piia Soikkeli) hallussa. Kuva: Harri Hinkka / Pyynikin kesäteatteri.

Pyynikin kesäteatteri: Tohvelisankarin rouva. Teksti Maria Jotuni. Ohjaus ja sovitus Antti Mikkola. Lavastus Teppo Järvinen, puvut Jaana Aro. Näyttämöllä Tom Lindholm, Piia Soikkeli, Karoliina Kudjoi, Ola Tuominen, Pia Piltz, Inke Koskinen, Esme Kaislakari, Arttu Ratinen, Pyry Kähkönen, Henry Pöyhiä ja Aimo Räsänen. Kutsuvierasensi-ilta 15.6.2021.


Vihdoin se tapahtuu! Tässä ajassa on suuri ilon aihe, että yleisö pääsee katsomaan teatteria.

Pyynikin kesäteatteri on pyörivine katsomoineen itsessään suomalainen kesäklassikko, ja nyt yhteisen tilan jakaminen tuntuu melkeinpä pääasialta. Esiintyjät näyttävät, mitä osaavat, ja yleisö ottaa vastaan, mikä on jo sinänsä nautittavaa.

Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva on puolestaan suomalaisen näytelmäkirjallisuuden klassikko, vaikka harva tuntuu oikeastaan tiedostavan, miksi.

Näytelmäteksti on toki taitavasti laadittu Molière-vaikutteinen tapakomedia, ja se sisältää paljon koukkuja tartuttavaksi sekä tekijöille että yleisölle. Repliikkimateriaali on ajoittain helmeilevän rikasta, filosofista ja hauskaa.

Tekstin satiiri sisältää kuitenkin myös ansan, sillä sen ihmiskuva on läpeensä ilkeä, materialistinen ja kyyninen sellaisella monimielisellä tavalla, että tekijöiden on aina lopulta otettava siihen kantaa jollakin tavalla.

Antti Mikkolan ohjaus muodostaa Jotunin tekstiin uskollisen, mutta hieman hapuilevan suhteen. Esitys on toki sujuva ja tekeminen energistä ja laadukasta, mutta varsin yllätyksetöntä.

Näyttämökuva on suomalaista maalaiskomediaa: tietenkin Pyynikin komeita maisemia, mutta myös pirttiä, kuistia ja pihaa.

Teppo Järvisen lavastuksessa on vähäeleisiä detaljeja, jotka tuovat näyttelijät yllättävänkin lähelle katsojaa. Tyylitelty epookki näkyy varsinkin Jaana Aron suunnittelemissa puvuissa.

Yhtenäistä synteesiä Jotunin tekstistä esitys ei muodosta, ja sitä myötä jää epäselväksi myös se, mistä Pyynikin esityksessä on lopulta kyse.

Varsinkin näyttelijäntyö on oudon epäkeskoista. Pyörät kyllä pyörivät, mutta suunta, rytmi tai tyyli ei ole yhtenäinen. Eniten esitys hukkaa tehojaan siinä, että Piia Soikkelin ja Tom Lindholmin ilmaisu muistuttaa liiaksi tuhanteen kertaan nähtyä.

Pirteimmillään esitys on sivuhahmojensa kautta, joista varsinkin Pia Piltzin roolityö naapurin Karoliinana on hauskaa ja yllättävää. Esme Kaislakarin ja Inke Koskisen työ näyttämöllä tohvelisankari Aadolfin sisäkkönä ja tyttärenä tavoittaa hyvin sen leikillisen ironian tason, mitä Pyynikin puskafarssimainen lähestymistapa vaatii.

Pyry Kähkösen näyttämölletulot nuorena kosijana ovat huikeita, samoin kuin Ola Tuomisen poistumiset, jotka tuntuvat kestävän ikuisuuden.

Jotunin tekstin ajatus siitä, että yhteiskunnan sorretuimmat jäsenet – näytelmän maailmassa varsinkin naiset ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset – joutuvat ottamaan sortajan aseet käyttöönsä, on Pyynikin esityksessä läsnä. Kantaa siihen, onko se hyväksi tai oikein, ei oikein oteta.

Pyynikin kesäteatterin Tohvelisankarin rouva on odotettu paluu teatteriin niin esiintyjille kuin katsojille. Laadultaan ja ominaisuuksiltaan se on kuohkea ja kepeä, eikä juuri tarjoa pohdittavaa Pyynikin pusikoiden ulkopuolelle.

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.