Press "Enter" to skip to content

Ramppi vuotaa


Seuraan Kansalliskirjailijan harjoituksia Tampereen Teatterissa.


Monilla kielillä näytelmästä tai näyttelemisestä puhutaan samoilla sanoilla kuin leikkimisestä tai pelaamisesta. Ranskaksi jouer, englanniksi play, ruotsiksi spela, viroksi mängida ja niin edelleen. Muitakin sanoja on tietenkin käytössä, mutta hyvä lukija, ymmärtänet yhteyden. Teatteri on monia asioita, mutta erityisesti se on leikkiä.

Kansalliskirjailja-esityksestä kerrotaan Tampereen Teatterin sivuilla näin:

”Näytelmässä Väinö Linnasta ollaan tekemässä näytelmää, ja kirjailijaa katsotaankin häpeilemättä näytelmäntekijöiden silmin. Esityksen työryhmä haluaa sinnikkäästi esittää kauan kaivatun “totuuden” Väinö Linnasta, mutta huomaa pian, että totuus tarvitsee tuekseen tavanomaisesta poikkeavia keinoja. Tuleva menestysnäytelmä perustuu faktoihin, mutta täydentyy fiktiolla.”

Kun esityksen perusrakenteessa on näytelmä näytelmässä, siitä voi päätellä ainakin kaksi asiaa: 1) esityksessä leikitään esittämisen tasoilla, ja 2) siinä halutaan kertoa jotakin esittämisestä itsestään, toisin sanoen, se on jossakin määrin itsereflektiivistä.

Parilla viime vuosisadalla teatterissa ja elokuvassa alettiin puhua ns. neljännestä seinästä. Kyseessä on esiintyjän ja katsojan välinen näkymätön seinä, joka erottaa kaksi todellisuutta toisistaan. Toisille neljäs seinä merkitsee turvaa, sitä ettei seinän läpi liiku mitään ja näkeekin vain yhteen suuntaan. Toisille neljäs seinä merkitsee leikin mahdollisuutta, silmäniskuja ja näyttämöllisiä esittämisen tasoja, ja sitten ovat ne, joille sitä ei ole olemassakaan.

Itse asiassa jo antiikin näytelmäkirjallisuudessa on keinoja, joissa hahmot puhuvat suoraan yleisölle. Shakespearen aikana yksinpuheluista yleisölle ei ollut puutetta. Neljäs seinä on varsin uusi konventio ja ilmestynyt teatteriin vasta realistisen tyylisuunnan myötä. Teatterissa ja kirjallisuudessa haluttiin kuvata asioita sellaisina, kuin ne luonnossa ilmenevät. Silloin ne eivät tietenkään voi reagoida katsojan reaktioihin.

Elokuvassa neljännen seinän rikkominen on korostetusti komedioiden tyylikeino. Sitä ovat käyttäneet leffoissaan niin Marxin veljekset, Mel Brooks, Jerry Lewis, Monty Python -ryhmä kuin Zucker-Abrahams-Zucker -porukkakin. Se pysäyttää kerronnan, tuo esittämisen tietoiseksi itsestään ja muodostaa kontaktin katsojan kanssa.

Teatterissa kontakti yleensä syntyy myös muilla keinoilla. Yleisö tietää olevansa samassa tilassa esiintyjän kanssa, ja periaatteessa voisimme pysäyttää toiminnan katsomosta käsin. Ja kun katsomme Hamletia, näemme samalla ettemme ole arkaaisessa Tanskassa, vaan teatteritilassa, jossa toki saatamme eläytyä tilanteeseen.

Kansalliskirjailijassa neljäs seinä sekä on että ei ole olemassa. Näytelmä, Sami Keski-Vähälän laatima sovitus Karo Hämäläisen romaanista, on muodoltaan suljettu kokonainen teksti. Siinä on kerronnan tasoja, joiden välillä on liikettä, mutta yleisö ei sinänsä ole osa näytelmää. Esitys kuitenkin ylittää neljännen seinän siellä ja täällä.

Esitys, joka kuvaa teatteria, on jo itsessään itsereflektiivinen. Voin havaita jo nyt, että tässä esityksessä ramppi suorastaan vuotaa. Kerronnan ja esittämisen tasot laskostuvat vauhdilla.

Kansalliskirjailijasta tulee valmistuessaan välitön, iloinen, mutta älyllinen leikki, jolla on selvät esikuvansa teatterin historiassa. Ilmeisin on varmaankin italialaisen Luigi Pirandellon näytelmä Kuusi henkilöä etsii tekijää vuodelta 1921, joka aikanaan synnytti skandaalin, kantaesitys jopa mellakan. Näytelmässä kuusi tekijänsä hylkäämää hahmoa haamuilee teatterin näyttämölle vaatimaan, että heille kirjoitetaan loppu. Näytelmän muut hahmot ovat teatterin henkilökuntaa.

Myös Kansalliskirjailijassa nähdään näyttämöllä hahmoja, jotka ovat kovasti esittäjänsä näköisiä ja oloisia, mutta eivät kuitenkaan ole aivan todellisia. Hahmot liukuvat jatkuvasti kertovan ja eläytyvän esittämisen välillä. Uppoutuva ja eläytyvä näytteleminen vaihtuu nopeasti viileään, kertovaan tai ikään-kuin-vieressä-olevaan esittämiseen. Se kertoo paitsi Väinö Linnasta ja hänen läheisistään, myös teatterista ja tarinoiden kertomisesta.

Esitys on oikeastaan myös kuvaus teatterin mahdollisuuksista. Tällaiseen tasojen leikkiin eivät muut taiteet pysty!

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.