Julkaistu Hämeen Sanomissa 29.10.2020
Tampereen Työväen Teatteri: Ikiliikkuja. Maiju Lassilan näytelmätekstin pohjalta ohjannut ja sovittanut Sirkku Peltola. Musiikki Anne-Mari Kivimäki. Koreografia Timo Saari. Lavastus Hannu Lindholm. Puvut Jaana Aro. Valot TJ Mäkinen, videoprojisoinnit Tero Koivisto, äänisuunnittelu Kyösti Kallio. Rooleissa Teija Auvinen, Tom Lindholm, Janne Kallioniemi, Ilona Pukkila, Panu Valo, Auvo Vihro, Samuli Muje, Mika Honkanen ja Anne-Mari Kivimäki. Ensi-ilta 16.10.2020.
Maiju Lassilan näytelmä Ikiliikkuja löydettiin kirjailijan jäämistöstä ja esitettiin ensi kerran vasta yli 40 vuotta tekijän ennenaikaisen kuoleman jälkeen. 1960-luvun jälkeen tekstiä on nähty ammattinäyttämöillä harvakseltaan.
Lassilalle tyypilliseen tapaan Ikiliikkuja on monimielinen, kielellä leikkivä komedia, jonka omanarvontuntoiset henkilöhahmot toteuttavat omaperäisiä motiivejaan horjuvalla menestyksellä. Vanhahtavasti sitä voisi kutsua ”veijaritarinaksi”, mikä ei kuitenkaan täysin tekisi oikeutta Lassilan ihmiskäsitykselle.
Tampereen Työväen Teatterin versio näytelmästä on saanut alaotsikokseen ”rehevän kansan rillumarei”. Esityksen on ohjannut ja sovittanut Sirkku Peltola.
Peltolan teatteriuran yksi keskeinen linja on kuvata niin sanottua tavallista kansaa keskellä kuormittavaa arkeaan. Vaikeuksista selviäminen on vaikuttava teema niin hänen omissa teksteissään että myös ohjauksissa muiden teksteistä.
Peltolan omissa teksteissä kieli on usein niukan lakonista, ytimekästä ja vähäeleistä.
Maiju Lassilan teoksissa henkilöhahmojen kieli on miltei vastakohtaista. Repliikit ovat usein päähänpinttymiin saakka jankuttavia ja jahkailevia. Peltolan ja Lassilan kielellistä törmäystä onkin mielenkiintoista seurata.
Ikiliikkuja on tarina Hapatuksen perheestä, jonka jäsenten tulevaisuuden tavoitteet sukupuolittuvat karkeasti. Perheen naiset pyörittävät arkea ja keskittyvät realistisiin suunnitelmiin, kun miesväki keskittyy suureellisiin suunnitelmiinsa. Ikiliikkujan rakentamisesta on luvattu palkkioksi kokonainen miljoona, joten sen varaan on hyvä rakentaa.
Ikiliikkujassa on paljon yhtäläisyyksiä Aleksis Kiven Nummisuutareihin, mikä Peltolan sovituksessa tiedostetaankin.
TTT:n näyttämölle tuotu teos on persoonallinen ja omalakinen. Se on perinteisen suomalainen ja kansanomainen siinä, miten sen huumori on salaperäistä ja viistoa. Sen nauru tuntuu tulevan jostain kulman takaa.
Samaan aikaan se lähestyy eurooppalaista absurdia nykyteatteria kehollisuudessaan ja tavassaan käyttää pintatasoa sekä sisäisesti ristiriitaista merkkikieltä.
Esityksen roolihahmot ovat sketsihahmoja. Jokaisen puhetapaan ja ilmiasuun on kehitetty oma, näennäisen humoristinen koukkunsa. Ratkaisu ei kuitenkaan synnytä naurua, vaan pikemminkin etäännyttää.
Kun tausta on Lassilan tekstin kautta vanhassa, vaikuttaakin siltä, että esitys kommentoi kokonaista suomalaista hahmohuumorin perinnettä Kiven hahmoista Puupään ja Pulttiboisin kautta Putoukseen.
Esityksen työryhmä on sisäistänyt Peltolan vision. Ilmaisu on kulmikkuudesta huolimatta saumatonta ja sitä on kiehtovaa seurata. Anne-Mari Kivimäen musiikki kannattelee esitystä ja antaa sille hikistä energiaa.
Esityksen sanoma on ristiriitainen niin kuin itse esityskin. Opetusta siitä lienee turha etsiä, ellei ainainen uuden etsiminen käy sellaisesta. Liike kun on ikuista.
Ole ensimmäinen joka kommentoi