Paina "Enter" hypätäksesi sisällön yli

Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä

Julkaistu Hämeen Sanomissa syyskuussa 2015.


Hämeenlinnan teatteri: Pikku Prinssi. Antoine de Saint-Exupéryn sadun pohjalta ohjannut Johanna Reilin. Rooleissa Jarkko Tiainen, Taneli Läykki, Sanni Reilin, Preeti Pesä, Piita Pesä, Heta Alitalo, Vili Alitalo ja Ilona Halmeniemi. Ensi-ilta Verstas-näyttämöllä 16.9.2015


Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi on maailman myydyimpiä kirjoja. Aikuisten maailmaa ihmettelevää ja kritisoivaa satua on painettu yli 200 miljoonaa kappaletta. Tarina on löytänyt paikkansa tuhansien lukijoiden sydämissä jo vuosikymmenten ajan.

Siksi onkin outoa, miten etäiseksi se on aina jäänyt allekirjoittaneelle. Lapsena lukukokemus oli pliisu pettymys. Sen runollisuus tuotti etäisyyden, joka ei jättänyt jälkeä. Mutta tunteet ovat häilyviä ja joskus muuttuvia. 

Vasta nyt ymmärrän, ettei tärkeää olekaan samastua tuohon outoon ja naiiviin prinssiin, vaan matkustaa tämän seurassa asteroidilta toiselle. Näyttämöllä Pikku prinssi on huomattavasti konkreettisempi kokemus.

Kun näyttämöllä jokainen teko ja reaktio on näkyvä, on matka kouriintuntuvampi kuin kirjassa. Vaikka esitykseen on tuotu kirjaan nähden paljon komediallisia elementtejä, on se silti enemmän runollista satua kuin rymistelevää actionia. 

Esitys luottaa näyttelijäntyön voimaan ja tyhjän näyttämön mielikuvitusta herättävään taikaan. Akrobaattinen monilahjakkuus Taneli Läykki onnistuu tekemään prinssin hahmosta sopivasti lapsenkaltaisen. Lapsinäyttelijät muodostavat ilahduttavan humanoidijoukon, johon esityksen leikinomaisuus tiivistyy.

Jarkko Tiainen briljeeraa vaihtuvissa hahmoissaan. Sanni Reilin on kukkana ja kettuna valoisa ja silti melankolinen. Anna-Kaarina Kiviniemen sävellys ”Kesytetty” kuullaan kerrankin oikeassa kontekstissa, ketun laulamana.

Tarinan ja esityksen yksi ansio on, että se toimii eri tavalla eri-ikäisille katsojille. Symboliikkaa ja abstraktiota on yhä, ja vaikka lapsikatsojan on varmasti vaikea täysin käsittää kaikkea, tekee teos niinkuin saarnaa, eli jättää merkityksenannon sydämen ja intuition varaan.

Teos luottaa lapseen katsojana ja lapsensydämeen aikuisessa. Aikuiskatsoja suorastaan järkyttyy tarinan loppuratkaisusta. Mutta ruumis on vain kuori, tähdet meitä yhdistäköön.

Silti, kauniilla ruusullakin on piikkinsä ja heikommat kohtansa. Näyttämöä voisi käyttää mielenkiintoisemmin joka suuntaan. Nyt esitys jää hieman kaksiulotteiseksi kuvaksi. Dramaturgiaan mahtuisi enemmänkin leikittelyä. Nyt se tuottaa hieman hieman tasarytmisen ja ennalta arvattavan kokonaisuuden.

Ole ensimmäinen joka kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *