Press "Enter" to skip to content

Treenaaminen on teatterin arkea


Seuraan Kansalliskirjailijan harjoituksia Tampereen Teatterissa.


Vaikka teatterin näkyvintä osaa ovat valmiit esitykset, muodostaa teatterin pääasiallisen arjen esitysten harjoitteleminen.

Suomessa teatterin työaikaa säätelevät pääasiassa työehtosopimukset, harjoitusten määrää ohjaavat lisäksi ohjelmistovalinnat ja teattereiden omat käytännöt. Teatterialan työehtosopimukset puhuvat ”normaalimittaisesta esityksestä”, jolle on varattava vähintään 40 harjoituskertaa.

Tyypillisesti teatterin työpäivä on kaksiosainen, mikä juontuu näyttelijöiden työehtosopimuksen kohdasta 22:

Päivittäinen työaika jakaantuu kahteen samoina aikoina alkavaan työjaksoon siten,
että yksi työjakso voi kestää enintään neljä tuntia.

Yksi jakso on yksi harjoituskerta. Tampereen Teatterissa päiväharjoitus alkaa kello 11 ja päättyy kello 15. Iltaharjoitus on klo 18.30–22, ellei tilassa ole jotakin muuta, taikka näyttelijöillä esitystä.

Kansalliskirjailijan ohjelmassa on 68 harjoitusta. Yhdellä työviikolla on 6–9 harjoituskertaa.


Tehdä Daltonit = näyttelijät kurkistavat kulman takaa päät päällekkäin


Harjoitteleminen on teatterin ydintä. Harjoituksilla on pääasiassa kahdenlaisia funktioita: harjoituksissa ideoidaan, mitä esityksessä tapahtuu, sekä omaksutaan kaikki se, mitä valmiiseen esitykseen tulee. Luovaa työtä on toki voinut tapahtua jo ennen harjoitusprosessia – ohjaajalle ja suunnittelijoille on varattu aikaa jo tässä vaiheessa.

Teatteriesitys on sopimusten sarja. Esimerkiksi voidaan sopia, että esiripun noustessa näyttelijät ovat näyttämöllä ja samaan aikaan soi musiikki ja valot nousevat. Jokaisessa esityksessä on tietenkin valtava määrä sopimuksia. Harjoituskaudella on sovittu, mitä kukin esityksessä tekee, mitä näyttelijöillä on päällään tai mukanaan. Tätä prosessia johtaa ja valvoo ohjaaja.

Harjoitusprosessi on kerroksellista. Treeneissä toistetaan asioita, mutta jokaisessa harjoituksessa esityksen ilmaisuun tulee myös jotain uutta (ellei kyseessä ole muisteluharjoitus eli lämmitys, jonka funktio on kertaaminen). Valmiin esityksen on oltava tekijöilleen ja katsojille turvallinen, vaikka kaiken on tietenkin näytettävä siltä, että se tapahtuu juuri nyt, ainutkertaisesti ja yllätyksellisesti.


”Mä olin ihan varma, että me oltais tehty tää, mutta ei se näyttäny siltä.”


Käsikirjoitusta käydään läpi erisuuruisissa paloissa. Kun tutkitaan käsikirjoituksen jälkipuolen kohtauksia, ensimmäisten kohtausten ideat hautuvat ja osa voi jopa unohtua. Joskus harjoitellut asiat tai ideat alkavat näyttää kehnoilta ja niitä kehitetään tai hylätään.

Esityksen luonne kertoo usein myös, miten esitystä harjoitellaan. Karo Hämäläisen romaani, joka toimii Tampereen Teatterin esityksen pohjana, on varsin leikillinen tekstilajien pyramidibingo, jossa viitataan tämän tästä kirjoittamisen aktiin sinänsä. Se on siis kuvaus romaanista, jota kirjoittaja laatii Väinö Linnasta.

Samoin Kansalliskirjailijan näyttämöteksti on kuvaus paitsi kirjailija Linnasta, myös kertomisen tilanteesta ja kuvaamisen kohteesta kertomisen haasteista. Miten kertoa ihmisestä? Ja kuten romaanikin, on Sami Keski-Vähälän laatima näyttämöteksti myös hauska, suorastaan ilotteleva.

Kansalliskirjailijan harjoitukset menevät usein leikiksi, varsinkin näyttelijöillä. En ole ollut todistamassa harjoitusten alkuvaihetta keväällä, mutta kaikessa näkyy prosessinomaisuus. Käsikirjoituksesta on olemassa neljä versiota ja muutoksia on tippunut vielä syyskuussa. Keski-Vähälä on harjoitusten lomassa jopa haastatellut työryhmää tuottaakseen tekstin hahmoille näyttelijöiden itsensä näköistä materiaalia.


Kanninen: ”Kun päivä vaihtuu WSOY:n toimistossa, pitäiskö sieltä kuulua joku kukkokiekuu tai tsirp-tsirp? Mä oon ihan tosissani.”


Kohtausharjoituksissa käsikirjoitus ei enää juuri muutu, mutta näyttämöensemble varioi materiaalia todella leveällä kammalla. Mihin tahansa hetkeen syötetään jotakin koomista. Tarpeistoa, pukuja ja peruukkeja on valtavasti, ja ne antavat impulsseja esityksen kymmenille hahmoille, joista useimmat syntyvät ja kuolevat, eläen tuossa välissä vain muutaman sekunnin. Hahmot vaihtuvat toisiksi ja kerronnan tasot edestakaisin. Näyttelijät tekevät hahmoista hyvin nopeita tyypittelyjä; erilaisia versioita ja vivahteita voi olla ääretön määrä.

Joskus teatteritreeneissä rakastutaan yksityiskohtiin. Voidaan esimerkiksi ihmetellä tarpeistona olevaa Eiffelin tornin matkamuistoa ja pohtia minuuttitolkulla, voisiko siihen saada valon. Yksittäistä vitsiä voidaan tutkia vain nauramisen ilosta.

Kuuntelemisen tarkkuus ja ilmaisun joustavuus tekevät minuun vaikutuksen. Kun treenataan kohtausta näyttämöllä, näyttelijät ovat hämmästyttävän hyviä luovimaan sangen luonnosmaisissa tilanteissa. He luottavat toistensa ilmaisuun ja rakenteen tajuun. Kun ohjaaja puhuu, näyttelijät kuuntelevat, eivät vain omaan tekemiseensä liittyvät, vaan myös ohjaajan muille näyttelijöille antamat muutosideat. Ajankäyttö vaikuttaa tehokkaalta – mitä en todellakaan ole vahtimassa! – sikäli, että oppiminen on nopeaa harjoitusten tässä vaiheessa.

Mikko Kanninen ohjaa suhteellisen paljon myös valoa, ääntä ja videota. Tässä esityksessä niiden kautta tuodaan paljon materiaalia.


Eeva: ”Mulla on tässä vähän kökkö olo.”

Kanninen: ”Joo se on varmaan hyvä, jos vähän hävettää!”


Paahdetaanko työajalla siis koko ajan kohtausharjoituksia näyttämöllä? Ei tietenkään. Iso osa ajasta käytetään keskustelemiseen ja palautteen antamiseen. Välillä ohjaaja ja näyttelijät keskustelevat dramaturgiasta lämpiössä samalla kun tekniikka kokeilee ja sopii asioita keskenään: videoita, äänileikkeitä, savuja, valojen suuntauksia, valotilanteiden tallennusta. Pohditaan, mitä nuorella Veikko Sinisalolla olisi päällään. Tehdään pukujen ja tarpeiston huoltoa. Sovitaan, miten liikutaan takanäyttämöllä.

Joskus harjoitus voi olla hyvä, vaikka ilmaisu olisi teknistä, ja siitä puuttuisi kaikki energia ja tunneilmaisu kokonaan. On muistettu kuitenkin koko toisen puoliajan vaihdot, tarpeistot ja kulkemiset, ja repliikitkin melkein!

Prosessissa on vaiheita. Kun siirrytään kohtausten harjoittelemisesta pidempien kaarien läpimenoihin, tunnelma ja vire voivat muuttua. Millaisiksi, en vielä tiedä.

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.