Ilmestynyt Hämeen Sanomissa 18.10.2022
Tampereen Työväen Teatteri: Vanhempainilta. Käsikirjoitus Veikko Nuutinen. Ohjaus Juho Gröndahl ja Veikko Nuutinen. Lavastus Perttu Sinervo, puvut ja kampaukset Marjaana Mutanen, valot TJ Mäkinen, äänisuunnittelu Kyösti Kallio, liikekieli Satu Tuomisto. Rooleissa Tero Koponen, Auvo Vihro, Anne-Mari Alaspää ja Riikka Papunen. Kantaesitys 12.10.2022.
Näytelmäkirjailija Veikko Nuutinen nousi vuonna 2016 maamme draamakirjailijoiden ykkösketjuun edellisellä näytelmällään Pasi Was Here. Näytelmä oli traaginen komedia kaveruksista, joista toinen saa lapsuuden jälkeisessä yhteiskunnallisessa korttipelissä huonon käden, ja ajautuu lopulta riistämään hengen itseltään. Näytelmä kuvasi osuvasti sitä etäisyyttä, joka ihmissuhteen lämmöstä ja kiinteästä toveruudesta huolimatta voi syntyä kaikista läheisiimpinkin ihmisiin.
Nuutisen uusi näytelmä Vanhempainilta kuvaa ihmissuhteista kenties kaikista kiinteintä, lapsen ja vanhemman välistä arkea. Tampereen Työväen Teatteriin valmistuneen esityksen on ohjannut Nuutinen itse yhdessä Juho Gröndahlin kanssa.
Nuutisen näytelmä antaa vanhemmuudesta niin sanotusti vaihtoehtoisen kuvan. Vanhemmuus ja vastuu nähdään siinä hengästyttävänä ja raastavana velvollisuutena, jossa vanhemman on mahdotonta saada rauhaa muulloin kuin lapsen nukkuessa.
Raastavimpana osana ei välttämättä ole lapsi itse, vaan kaikki ne neuvot, ohjeet ja muut oletetut oksakohdat, joita ympäröivä yhteiskunta lastensa kasvattajalle asettaa.
Vanhemmuus on ihmisen identiteetille suuri risteysasema. Näytelmän nuorelle isälle, joka on vieläpä eronnut lapsensa äidistä, kysymys on ylittämätön. On vaikea asettaa rajoja toisen elämään, jos ei tiedä kuka itsekään on.
Päiväkodin vanhempainillan kohtaamiset kasvatusalan ammatti-ihmisten ja muiden vanhempien kanssa tuottavat lähinnä syyllisyyttä, ja olon siitä, että omaa arkea uhataan.
Vanhempainilta on hauska ja samastuttava esitys. Se on rytmiltään verkkainen, mutta silti intensiivinen draamakomedia nuorestä isästä ja hänen kyselyikäisestä pojastaan.
Intensiivisen vanhemmuuden kokee näyttämöllä isän roolia vivahteikkaasti esittävä Tero Koponen. Uteliasta ja energistä pikkupoikaa esittää 66-vuotias Auvo Vihro, joka on roolissaan huikea.
Ilman Vihron roolittamista lapsen osaan esitys olisi tuhat prosenttia raastavampi, ja vähemmän komediallinen. Ratkaisu antaa mahdollisuuden synnyttää armollista etäisyyttä muuten kuumalämpöiseen aiheeseen.
Riikka Papunen ja Anne-Mari Alaspää tahkoavat kasan hahmoja, joista osuvimpia ovat Alaspään mainio varhaiskasvatuksen opettaja sekä Papusen ”supersmuuth-isä”, joka hyväntahtoisuudestaan huolimatta ärsyttää suuresti päähenkilö-isää.
Esitys on hyvä ja samastuttava kuvaus vanhemmuuteen liittyvistä tunteista, varsinkin varsinkin niistä absurdeimmista. Esityksen näyttämöllepanossa on kuitenkin jotain keskeneräistä. Tekstissä olisi paikoin tiivistämisen varaa ja kohtausten saumoissa kirittävää. Näyttämön tilan käyttöön toivoisi täsmällisyyttä.
Pienistä kauneusvirheistä huolimatta esitys saa puolelleen ja jättää jopa puhdistuneen olon. Perheet voivat olla hullunkurisia ja omanlaisiaan, eikä ole vaarallista, jos oma rooli lapsensa vanhempana tuntuu ajoittain vieraannuttavalta.
Ole ensimmäinen joka kommentoi