Paina "Enter" hypätäksesi sisällön yli

Viikset eivät tutise, vaikka Poirot on uransa kovimmassa paikassa

Ilmestynyt Hämeen Sanomissa 7.11.2023.

Hercule Poirot (Ville Majamaa, takana) on ratkaisun kynnyksellä. Edessä Anna Ackerman, Tanjalotta Räikkä ja Elisa Piispanen. Kuva: Maria Atosuo.

Tampereen Teatteri: Idän pikajunan arvoitus. Agatha Christien romaanin pohjalta sovitus Ken Ludwig. Suomennos Laura Raatikainen. Ohjaus Antti Mikkola. Lavastus Teppo Järvinen, puvut Mari Pajula, valot ja videot Tiiti Hynninen, äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho, kampaukset, peruukit ja maskit Erja Mikkola. Näyttämöllä Ville Majamaa, Kai Vaine, Pia Piltz, Jukka Leisti, Arttu Ratinen, Tanjalotta Räikkä, Anna Ackerman, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen ja Aino Karlstedt. Ensi-ilta 1.11.2023.


Vuonna 1932 maailman lehdistö raportoi, kun julkkislentäjä Charles Lindberghin lapsi siepattiin ja lunnaiden maksamisen jälkeen murhattiin. Kerrotaan, että tästä traagisesta tapauksesta dekkarien kuningatar Agatha Christie sai idean kymmenenteen Hercule Poirot -seikkailuunsa Idän pikajunan arvoitus.

Tarinassa Christien luoma yksityisetsivä Hercule Poirot joutuu vastentahtoisesti selvittämään murhaa, joka tapahtuu loisteliaassa, eteläisen Euroopan läpi kulkevassa junassa. Tapaus on klassinen suljetun tilan mysteeri, eli joku läsnäolevista on syyllinen. Hoksottimiltaan ylivoimainen ja ulkokuorestaan tarkka belgialaisetsivä on uransa kovimmassa paikassa.

Mutta miten juna sopii teatteriesityksen tapahtumapaikaksi? Kirjasta tehty näyttämösovitus on saapunut Tampereen Teatterin päänäyttämölle Antti Mikkolan ohjauksessa. Sovitus on amerikkalaisen draamanikkari Ken Ludwigin käsialaa. 

Idän pikajunan arvoitus on pohjimmiltaan moraliteetti, joka käsittelee oikeutta, totuutta ja kostoa. Tampereen Teatterissa se on puhdasveristä dekkariviihdettä, loisteliasta, romanttista, hieman kohotettua ilmaisua.

Näköaisti saa symmetriaa, kultauksia, art deco -sisustuksia, samppanjaa, tyylikkäitä vaatteita, mutta myös taitavasti toteutettuja projisointeja ja upeaa näyttämöllisen tilan hallintaa. Teppo Järvisen suunnittelema lavastus on rohkea ja uutta etsivä, ja se toimii hienosti yhteen Tiiti Hynnisen suunnittelemien valojen ja projisointien kanssa.

Antti Mikkolan ohjaus on rytmisesti tarkka ja selkeä. Tiedonmurusia annostellaan katsojalle hieman toisteisesti, mutta ennen kaikkea tyylillä. 

Näyttelijät vaikuttavat pitävän materiaalistaan ja se näkyy kautta linjan. Ville Majamaa, joka otti roolin kantaakseen vain neljä viikkoa ennen ensi-iltaa, on karismaattinen, pätevä ja tarinallisesti uskottava, vaikkakin hieman harmaa Poirot, mikä kuvaa enemmän hahmoa kuin näyttelijäntyötä. 

Muista näyttelijöistä lämmittävimmän vaikutelman jättävät Tanjalotta Räikkä sarkastisena venäläisaatelisena ja Elisa Piispanen huikentelevana jenkkirouvana.

Esitys on hallitun viileä ja ytimekäs, joskin pitkänpuoleinen. Loppupuolellaan esitys hakee temaattista painoarvoa tekemällä mielleyhtymiä eurooppalaisiin sotiin ja valtioiden väliseen väkivaltaan, mikä tuntuu tarpeettomalta. 

Christien dekkarin keskeisin jännite on yksilöiden välinen ja teemat ihmisen kokoisia. Onnistunut esitys jättää keskeiset kysymykset leijumaan, kuin katsojan ratkaivaksi: milloin väkivalta on oikeutettua? Miten ohut tämä niin sanottu sivistyksen ulkokuori onkaan?

Ole ensimmäinen joka kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *